Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Maarit Hurme on nimitetty HC TPS-konserniin kuuluvan Turku Liven toimitusjohtajaksi. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Logomon myyntijohtajana ja kauppakeskusjohtajana Skanssissa.
Salossa poliisi huutokauppasi polkupyöriä myös vuosi sitten.
Charmian ketjupäällikkö Sami Rintamaa (vas.) ja myynti- ja markkinointijohtaja Ville Heinonen kertovat liikkeen Turun myymälässä, että  tasoliesituulettimet ovat yleistyneet paljon. Euroopan markkinoista niitä on jo puolet.
Kuvituskuva.
Poliisi pysäytti epäillyn ajoneuvon Kärsämäen hautausmaan liepeille.
Teemu Keisteri ja Henri Piispanen Malmössä maanantaina iltapäivällä.
 Jaana Tapio
Sähköpotkulautojen käyttöön on asetettu rajoituksia Turussa ja useissa muissa kaupungeissa.
Pätkä Itäistä Rantakatua suljetaan autoilta kuukaudeksi. Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaan.
Onni Suomi (sinisessä asussa) käy usein leireilemässä Kuortaneella, jolloin ohjelmaan kuuluu useammat harjoitukset päivässä.
Valkopaitainen Yhdysvallat pelaa vuosi toisensa jälkeen MM-kisojen pudotuspeleissä. Se ei ole silti pelannut vielä koskaan nykymuotoisten kisojen loppuottelussa. Viime vuonna Yhdysvallat hävisi Riiassa pronssiottelun Latvialle.
Hetki auringossa tekee hyvää Kati Wellingin atooppiselle iholle.
Ramo Teder (kuvassa keskellä) soittaa jouhikkoa Viron euroviisukokoonpanossa, jonka muodostavat 5Miinust- ja Puuluup-bändit.
Ulkopuolisen silmin tarkkuussuunnistus voi näyttää oudolta, kun rastit ratkotaan tuolilla istuen.
Arkkitehti Ted Schaumanin toimiston laatimat visiot Itäiselle Rantakadulle keräävät kiitosta mutta myös kritiikkiä. Alue on tällä hetkellä myllerryksen alla.