miika-elomo

Vain voitto kelpaa Elomon Tutolle

13.9.2016 - 4:00 Tagit:, , , , , , , , , , ,

Puolivälierätappioon päättynyt viime kausi jätti Tutolle karvaan maun suuhun. Nyt edessä on uusi mahdollisuus, kun joukkue aloittaa ensimmäisen täyden kautensa Miika Elomon komennossa.

Viime helmikuussa Tuton puikkoihin astunut Miika Elomo on ehtinyt kokea valmennusrintamalla suhteellisen paljon, kun otetaan huomioon, että valmennusvuosia on takana vasta muutama.

Alkava kausi Tuton peräsimessä on Elomolle ensimmäinen, jonka hän aloittaa aikuisten tasolla päävalmentajana.
Tavoite on silti huipulla. Ja pakkohan sen on ollakin.

– Meillä on ihan realistinen tavoite pelata joka ilta voitosta. Ja jos ajatellaan pitkälle, niin tietysti tavoittelemme koko sarjan voittoa. Sinne on pitkä matka, mutta eihän meillä voi olla muuta tavoitetta, Elomo toteaa.

Kova tavoite ei ole pelkkää sanahelinää, sillä Tutoa voidaan pitää yhtenä Mestiksen ennakkosuosikeista. Elomo ei myöskään päästä pelaajiaan helpolla. Komean peliuran luonut turkulaisvalmentaja tietää, mitä huipulle pääseminen vaatii.

– Tämä on tosi vaativa sarja pelaajille. On koulut, työt ja pitkät pelimatkat, mutta silti minä vaadin ammattimaisuutta. Tämä on vapaaehtoista hommaa, mutta jos tulee hallille, niin tulee keskittyneenä ihan niin kuin ammattilaiset NHL:ssä, Elomo painottaa.

Viime kauden päätteeksi kaksi parasta pistemiestään TPS:ään menettänyt Tuto on ollut joukkueensa rakennuksessa yksi Mestiksen selkeitä onnistujia. Runko on pysynyt pitkälti samana, ja menetykset on saatu paikattua lähes vuorenvarmoilla pelimiehillä.

Joonas Toivanen ja Tomi Wilenius ovat jo harjoituspeleissä osoittaneet, että viime kaudella SaPKossa toiminut yhteispeli onnistuu myös Turussa.

Elomon mukaan ketjukoostumukset alkavat olla muutenkin hyvällä mallilla. Joukkueessa on selkeitä tutkapareja, joiden ympärille on helppo rakentaa.

¬ Keinänen (Aki) ja Pulliainen (Tuukka) ovat tehneet kovaa jälkeä yhdessä, ja Virtasen Juhon kenttä on ehkä toiminut parhaiten harjoituspeleissä. Myös Kuru (Hannu) ja Laine (Mikko) ovat pelanneet yhdessä, Elomo kertoo.

Joukkueen terveystilanne on erinomainen, sillä sairastupa on käytännössä tyhjä. Vain Timi Lahtisen pelikunto on arvoitus ennen keskiviikon avausottelua.

Sen lisäksi, että koko joukkue on kunnossa, pelaajat ovat Elomon mukaan vieläpä hyvässä kunnossa. Kesäharjoittelun alla tulokset olivat vaihtelevia, mutta nyt jokaisen pelaajan jalka liikkuu hyvin.

– En sano, että olemme treenanneet eniten tai koviten mutta todella laadukkaasti olemme tehneet töitä.

anssi-virkki

Tuton kapteeniksi tulevalle kaudelle valittu Anssi Virkki odottaa jo innolla kauden avausta.

– Kiekkoilijalle kesä on tietyllä tavalla aika pitkä aika, vaikka onkin hyvä, että pääsee lataamaan akkuja. Kuitenkin kun syksyä kohden mennään, niin polte tosipeleihin alkaa kasvaa.

Virkki ei mielellään muistele viime kautta tai varsinkaan sen loppua. Kerrataan kuitenkin sen verran, että Tuto johti puolivälieräsarjaa Kajaanin Hokkia vastaan jo voitoin 3–1, mutta kausi päättyi ennenaikaisesti kolmen peräkkäisen tappion myötä.

Kapteenina jo viime kaudella toiminut Virkki myöntää, että hampaankolot ovat edelleen täynnä.

–Siellä on sellaiset möykyt, jotka eivät lähde ihan ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä. Kyllä syö miestä tuollainen sulaminen, joka meillä keväällä tapahtui, Virkki harmittelee.

Ensimmäisen kerran möykkyjä irrotellaan huomenna keskiviikkona, kun Kim Hirschovits johdattaa Mestis-tulokas Espoo Unitedin Kupittaalle.

Joukkueet kohtasivat harjoituskaudella kahdesti. Molemmat kamppailut päättyivät Tuton voittoon.

Tuto kaudella 2016–2017

Maalivahdit: Kristian Järvinen, Karolus Kaarlehto, Richard Sabol

Puolustajat: Kristian Tuohilampi, Niko Karhu, Jere Karlsson, Vertti Virtaniemi, Kevin Kallonen, Samu Suominen, Kalle Valtola, Nico Vuorijärvi, Anssi Virkki, Tarmo Reunanen (lainalla TPS:stä)

Hyökkääjät: Kalle Moisio, Tuukka Pulliainen, Malo Ville (lainalla TPS:n A-nuorissa), Joonas Toivanen, Mika-Matti Hyvärinen, Aleksi Rutanen, Aki Juusela, Mikko Laine, Roope Kallio, Kristian Tikka, Veeti Vuorio, Atte Sillanpää, Tomi Wilenius, Juho Virtanen, Hannu Kuru, Aki Keinänen, Timi Lahtinen (lainalla TPS:stä)

Mestiksen joukkueet 2016–2017
Espoo United, Hermes (Kokkola), Hokki (Kajaani), IPK (Iisalmi), Jokipojat (Joensuu), JYP-Akatemia (Jyväskylä), KeuPa HT (Keuruu), K-Vantaa, LeKi (Lempäälä), Peliitat (Heinola), RoKi (Rovaniemi), SaPKo (Savonlinna) ja Tuto

HENRI SALORANTA
KUVAT: JORI LIIMATAINEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: