Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Kevään kaksi merkkiä sai yhteiskuvaan Juha Naukkarinen.
Toissa keväänä naantalilaisen kerrostalon alta ryömi neljä huonokuntoista poikasta, joita uroskettu oli epätoivoisesti yrittänyt ruokkia. Tesy otti poikaset hoiviinsa.
Mici Saaristo sai Raul Guzmanista kaipaamansa päänahan, vaikka ottelun käsikirjoitus ei mennytkään turkulaisen suunnittelemalla tavalla.
Donald Trump onnistuu antamaan itsestään maanläheisen vaikutelman.
Charmian ketjupäällikkö Sami Rintamaa (vas.) ja myynti- ja markkinointijohtaja Ville Heinonen kertovat liikkeen Turun myymälässä, että  tasoliesituulettimet ovat yleistyneet paljon. Euroopan markkinoista niitä on jo puolet.
Mehiläisen yksityisasiakkaista ja markkinoinnista vastaava liiketoimintajohtaja Karolus Viitala kertoo, että Mehiläisessä iso osa lääkäreistä työskentelee itsenäisinä ammatinharjoittajina, jotka määrittelevät itse vastaanottomaksujensa suuruuden.
Veijo Hyvönen
Terveysala on henkilöstövaltaista ja lääkärit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina päättäen oman hinnoittelunsa ja palkkioidensa suuruuden. Arkistokuva.
Nyt on Turulla viisi vuotta aikaa laittaa pihat, puutarhat ja puistot juhlakuntoon, sanoo kirjoittaja viitaten kaupungin tulevaan 800-vuotisjuhlaan.
Turussa IB-tutkinnon voi suorittaa Turun Normaalikoulussa sijaitsevassa IB-lukiossa.
Valkopaitaisen Mergim Bushin kaksi maalia pronssiottelussa olivat laiha lohtu SoVolle. Somerolaisten kausi päättyi neljänteen sijaan Futsal-liigassa. (arkistokuva)
Turun Logomossa järjestetty Tubecon marssitti lavalle useita suomalaisia sosiaalisen median vaikuttajia. Kuvassa tapahtuman juontanut vaikuttaja, näyttelijä Miska Haakana.
Niilo Saarikivi oli TPS:n suurin sankari KäPa-voitossa. Keskikenttäpelaaja viimeisteli 2-1-maalin terävällä vasemman jalan laukauksellaan.
John Irving kävi Helsingissä vuonna 2006 kertomassa uusimmasta kirjastaan.
Anrei Kurkov on ukrainalainen palkittu kirjailija ja toimittaja, jonka mustalla huumorilla silattuja romaaneja on käännetty yli 40 kielelle.
David Akassimadoulla on yksi jalka globaalissa yhtiössä ja kotimaassa Ranskassa. Työtila ympärillä on suomalainen vuokratoimisto, josta oma kumppani ja pieni vauva ovat parin minuutin kävelymatkan päässä. Suomesta hän pitää yhteyttä ympäri Eurooppaa.
Neljä riviä/Jonkin verran todellisuuspakoa -teoksen koreografina on Côme Calmelet-Pyykkö. Esiintymässä nähdään Linda Holmström (vas.), Elina Raiskinmäki ja Arttu Halmetoja.