tuto-kuvituskuva

Tuton A-nuorille kotitappio

6.9.2017 - 21:00 Tagit:, , , ,

Tuto–HPK 1–4

Tuton A-nuoret pelasivat keskiviikkona kauden ensimmäisen kotiottelunsa Kupittaan jäähallissa. Tuto teki ottelun avausosuman, mutta hävisi lopulta HPK:lle maalein 1–4.

– Tämä oli meiltä jo parempaa ja suoraviivaisempaa peliä, mutta opettelemme edelleen pelaamaan tällä sarjatasolla. Perusasioiden kanssa on yhä tuskaista, mutta tarvitsemme nyt kärsivällisyyttä, Tuton päävalmentaja Elmo Aittola sanoi.

Tuto johti ottelua avauserän jälkeen 1–0 Aleksi Runolan tekemällä ylivoimaosumalla. HPK kuitenkin nousi toisessa erässä rinnalle ja ohi. Kahden erän jälkeen Kupittaan tulostaululla olivat lukemat 1–2. Päätöserässä HPK teki vielä kaksi lisämaalia.

– Tavallaan huvittavaa on, että johdimme ensimmäisen erän jälkeen, vaikka se oli pelillisesti meidän huonoin. Toinen erä oli meiltä paljon parempi ja kolmanteenkin erään saimme hyvän sisääntulon. Sitten meille tuli kaksi nukahdusta ja saman tien soi maalissa kahdesti, Aittola sanoi.

Tuton maalilla Filip Lindberg selvitti avauserän 11 torjunnalla, mutta toisessa erässä torjuntoja kertyi jo 16. Kaikkiaan Lindberg torjui ottelun aikana 34 kiekkoa, kun HPK:n Roni Salmenkangas selvisi 24 torjunnalla.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: