TUTO_JAKO8728_03

Tuto vaikean kautta voittoon

11.12.2015 - 21:29 Tagit:, , , , , ,

Tuto-RoKi 3-2 ja.

Perjantai-illan kiekkokamppailun ennakkoasetelmat olivat selkeät. Kahdeksan edellistä peliään hävinneen RoKin olisi pystyttävä parhaimpaansa, mikäli se haluaisi viedä Turusta pisteitä.

Lapin kiekkoylpeys taisteli tunnollisesti ja onnistui kuin onnistuikin kampeamaan ottelun jatkoajalle. Turkulaisille pettymys oli valtava, sillä RoKi tasoitti ottelun, kun kolmatta erää oli pelaamatta vain reilu minuutti.

Pettymys vaihtui kuitenkin iloksi, kun Severi Sillanpää tinttasi voittomaalin jatkoajan toisella minuutilla.

Pitkän tauon jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Tuukka Pulliainen tunnusti, että pistemenetys kirpaisi, vaikka voitto tulikin.

–Yllättävän paljon se vie fiilistä. Tappio olisi ollut katastrofi, ja tämä oli nyt ihan hyvä suoritus. Puolet lähti pois, vaikka pisteistä meni vain kolmasosa, Pulliainen sanaili.

Alkukauden vienyt loukkaantuminen ei perjantaina kokenutta miestä painanut.

– Tosi hyvältä tuntui palata kaukaloon, ja pelaaminen tuntui yllättävän hyvältä. Vähän ounastelinkin, että tulee vaikea peli. Kun lähdetään selkeänä suosikkina, eikä saada avausmaalia, niin menee usein vaikeaksi, Pulliainen totesi.

Vaikka Tuton maalinteko ei ollut parhaassa iskussa, turkulaisyleisö pääsi rallattelemaan maalilaulua jo reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Hannu Kurun laukaus hyvästä maskista näytti napsahtavan aivan maalin yläkulmaan, mutta tuomaristo näki videoilta toisin ja peliä jatkettiin tasanumeroin.

Tilanteeseen kiteytyi käytännössä koko ottelun ensimmäinen puolisko. Tuto oli jatkuvasti lähellä avausmaalia, mutta RoKi selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman takaiskuja tulostaululla.

Parhaan pelaajansa RoKi kuitenkin menetti heti avauserässä, kun kultakypärä Henri Fomin linkutti tuskaisen näköisenä pukukoppiin eikä palannut enää kaukaloon.

Ottelun avausmaali nähtiin ottelun puolivälissä, kun Harri Pälve päätti läpiajonsa tarkalla rystynostolla Tuton verkkoon.

Tuton vastaus nähtiin vielä toisen erän aikana ja vieläpä kahteen kertaan. Ensin Jere Sneck sivalsi tarkan rannelaukauksen ohi RoKi-vahti Paavo Hölsän, ja hetkeä myöhemmin Aki Keinäsen hurja pyssy vei Tuton ensimmäisen kerran johtoon.

Tuton toinen hylätty maali löysi tiensä jo verkkoon, mutta tällä kertaa kädet levitettiin potkuliikkeen takia.

RoKin Miikael Arkimo pilasi turkulaisten juhlat päätöserän viime hetkillä, mutta Sillanpään vapauttava osuma takasi kuitenkin kaksi pistettä Turkuun.

HENRI SALORANTA
KUVA: TIMO JAKONEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: