tukonen

TPS:n tappiokierre jatkuu

28.12.2014 - 6:27 Tagit:, , , , , , , , ,

Rauman Lukko haki täyden pistepotin lauantai-illan Turun liigaottelusta. TPS kaatui kotiareenallaan 1–4. Luvut ovat liiankin suuret, tasoero jäällä ei ollut näin suuri.

Mutta kuten Lukon päävalmentaja Risto Dufva sanoi: – Lukko oli parempi mutta ei paljon parempi.

Varsin junioripitoinen TPS taisteli hyvin vastaan, mutta urheilussa ei jaeta sympatiapisteitä. Tepsille tappio oli jo kuudes perättäinen.

Tepsin kokoonpanossa oli lauantaina peräti seitsemän junioripelaajaa, vaikka nuoriso-osaston suurimmat tähdet Mikko Rantanen ja Julius Vähätalo ovat Kanadassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Jo joulutauon harjoituksissa vakiomiehistöstä oli sivussa melkein puolet. Lähtökohdiltaan Lukko-ottelu oli isännille kauniisti sanottuna haasteellinen.

Räväkkä alku

Alku lupasi isännille hyvää. Simon Gysbersin löysään siniviivavetoon pääsi Lauri Tukonen panemaan mailansa väliin, ja kiekko meni Lauri Setäsen vartioimaan Lukon maaliin.

Tukosen paluu kaukaloon oli Miika Elomon miehistölle enemmän kuin suotuisaa. Tukonen pelasikin pirteästi läpi ottelun.

– Avausmaalissa pääsin lyömään Gysbersin ampumaa kiekkoa alaspäin, ja se yllätti molarin, kertoi Tukonen.

Jäähyt kostautuivat

Kaikki tietävät, että Lukkoa vastaan ei ole kiva pelata alivoimalla, ei varsinkaan kahden miehen alivoimalla. Näin kuitenkin kävi, kun Niklas Lucenius komennettiin Mikko Lehtosen seuraksi rangaistusaitioon.

Raumalaiset eivät tarvinneet kuin 13 sekuntia, kun kiekko oli Teemu Lassilan maalissa. Armotonta opetusta kantapään kautta.

Luceniuksen jäähyä edelsi Ilkka Pikkaraisen ja Luceniuksen läpiajo. 2–0 jäi haaveeksi. Kaiken kukkuraksi tilanteesta tuli TPS:lle jäähy korkeasta mailasta.

Vaakakuppi alkoi kallistua

Toinen erä oli vielä tasainen, vaikka ote siirtyikin hienokseltaan Lukolle. Dufva näkikin ottelun kulminaatiopisteen olleen juuri toisen erän viimeisellä kympillä.

– Siinä saimme horjutettua vastustajaa sen hyökkäyksiin lähdöissä. Se antoi tiedon siitä, että taistelemme hyvin voitosta. Vaikka tuolloin ei tullutkaan numeraalista tulosta, niin se antoi hyvän tunteen pukukoppiin ja kolmanteen erään, kertoi Dufva.

Lukon kolmannen erän kaksi ensimmäistä maalia tulivat tepsiläisten pienistä virhearvioinneista tai otteen herpaantumisesta. Taas kerran pienet asiat ratkaisivat.

Otto Nieminen TPS:n valopilkku

Ottelun turkulainen valopilkku oli ensimmäistä liigaotteluaan ennakkoluulottomasti pelannut Otto Nieminen. Hän sai päävalmentajalta kosolti luottoa ja vastasi luottamukseen esimerkillisesti.

– Omasta mielestäni suoriuduin ihan hyvin, mutta tappio kismittää. Meidän olisi pitänyt ampua enemmän, niin kuin lukkolaiset tekivät, näki nuorukainen.

Samoilla linjoilla oli myös päävalmentaja Elomo.

– Suurin ero oli hyökkäyspäässä: Lukko ampui kiekon kohti maalia, me veimme sen kulmiin. Tässä kohdin peräänkuulutankin vastuun ottamista. Ei kiekkoa tarvitse aina syöttää kaverille, murehti Elomo.

Jos joulutauko ei tehnyt hirveän hyvää Palloseuran liigajoukkueelle, niin yleisölle se teki. Näytti, että katsojat olivat oikein kaivanneet liigakiekkoa. Turkuhallissa oli väkeä komeasti 7 829 katsojaa.

Liiga jatkuu tiistaina, jolloin TPS kohtaa kotonaan Tampereen Ilveksen.

Turun Sanomat
SAKARI ITÄLÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: