20170202184741_d86i5971qqq

TPS:n puolustuspeli toi ansaitun voiton

2.2.2017 - 21:19 Tagit:, , , , , , , , , , ,

Sport – TPS 1-2

Vaasan jäähallissa nähtiin vauhdikas ja hyvätasoinen Liigaottelu, kun Turun Palloseura saapui Sportin vieraaksi. TPS ei selvinnyt ottelusta helpolla, mutta jos oman maalin varjelussa TPS oli omaa luokkaansa.

Sport on ollut TPS:lle sopiva vastustaja, sillä TPS:n voittoputki on playoffsit mukaan lukien on nyt jo yhdentoista ottelun mittainen. Vastaavasti Sportin saldo kotiotteluista on muutenkin murheellinen, sillä viimeiset 14 kotiottelua on tuonut kaksi voittoa.

Viitteitä Henrik Tallinderin hyvään päivään saatiin jo runsaan parin minuutin pelin jälkeen, kun hänen laukauksensa jatkot sohittiin hieman ohi. Tilanteen jälkeen Sportilla oli melko hyvä jakso, mutta TPS:n puolustus oli vankkumaton.

TPS:n ykköskenttä näytti vaarallisuutensa erän puolessa välissä, kun Dave Spina oli kiertävinään Sportin maalin. Pysähdys ja syöttö Tallinderille, joka laukoi kiekon maaliin. Tilanteessa tehoitta jäänyt Jerry Ahtola teki arvokasta työtä maalin edessä maskimiehenä.

psx_20170202_193424qqq

Toinen erä oli TPS osalta epävakainen. Peli toki soljui varmana eteen päin, mutta vastaavasti Sport pääsi pelijuoneen mukaan. Parasta antia olivat erän alivoimat, jotka TPS hoiteli varmaan tapaan. Sens sijaan ensimmäisen erän ylivoimapelissä ei ollut kehumista.

– Ottelusta tuli odotetun fyysinen, mutta joukkue oli latautunut hyvin vierasotteluun. Toiseen erään Sport lisäsi höyryä ja olimme vaikeuksissa, vahvisti TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin katsomoon näkyneen tilanteen.

Joskus yksittäinen suoritus saattaa olla äärimmäisen tärkeä. Sellaisen teki toisen erän viimeisellä minuutilla TPS:n maalivahti Oskari Setänen. Hän torjui Matti Lambergin lähietäisyydeltä tulleen laukauksen tyylillä.

Vapauttavaa toista maalia haettiin väellä ja voimalla koko kolmannen erän ajan. Ensimmäisenä maalipaikassa oli Jasper Lindsten, jolle pleksistä kimmonnut kiekko tuli liian nopeasti. Maali ammotti tyhjyyttään, mutta osumaa ei tullut.

Martin Berger laukoi kymmenen minuuttia ennen loppua tolppaan ja Eric Perrin käytti lämäriä, vaikka harhautukseen ja rannelaukaukseen olisi ollut aikaa yllin kyllin.

20170202185918_d86i6191qqq

Kun Sport yritti kavennusta kuudella kenttäpelaajalla Lindsten vapautti Tomi Kallion läpi ja Kallio teki hallitusti voittomaalin.

Ilman huonoja uutisia TPS ei Vaasasta lähtenyt, sillä kolmannen erän lopussa Ilkka Pikkarainen loukkasi ilkeän näköisesti jalkansa. Tilanteeseen ei liittynyt rikettä, mutta heikonlaisesti Pikkarainen kaukalosta poistui.

Seppo Hautala
Kuvat: Jaakko Elenius

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: