tps kuvituskuva

TPS:n CHL-pelit päättyivät Raumalla

9.12.2015 - 0:47 Tagit:, , , , , ,

Lukko-TPS 2-1 rl.

TPS:n CHL-pelit loppuivat tällä kertaa puolivälieriin. Lähellä jatkopaikka kuitenkin oli, sillä tiistaina Raumalla toisen puolivälieräpelin ratkaisu jouduttiin hakemaan rankkarikisasta. Kisan vei Lukko maalein 2–1 Turo Asplundin rankkarilla.

– Äärimmäisen lähellä jatkoa oltiin. No, nyt ei tarvitse sitten tällä kaudella enää miettiä muuta kuin Liigaa. Mielellämme olisimme kuitenkin miettineet myös CHL:ää, TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.

– Pelasimme kymmenen peliä CHL:ää, emmekä hävinneet yhtään peliä varsinaisella peliajalla. Saimme näistä peleistä mukaamme paljon kokemusta. Kokonaisuudessaan nämä pelit nostavat joukkueen sitkeyttä ja taistelutahtoa.

Lukko jatkaa CHL-välieriin, missä se saa vastaansa Kärpät.

Viikko sitten TPS ja Lukko pelasivat Turussa 3–3 -tasapelin puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa. TPS oli tuossa ottelussa kahden maalin takaa-ajoasemassa vielä hetki ennen loppua, mutta nousi tasoihin kolmen viimeisen minuutin aikana.

Tasaista oli myös Raumalla tiistaina.

Ottelun avausosumaa saatiin odottaa aina toisen erän loppuun asti ja sen teki kotijoukkue Lukko. Toni Koivisto antoi päädystä erinomaisen syötön luukulle ja Ville Vahalahti laittoi hyvän harhautuksen jälkeen kiekon maalin edestä reppuun, kun toista erää oli enää reilu neljä minuuttia jäljellä.

Tasoihin TPS:n toi reilu neljä minuuttia ennen loppua Harri Tikkanen lämärillä, joka hölmistytti jokaisen. Tikkasen maila katkesi laukauksessa ja kiekko sinkoutui yllättyneen Lukko-veskari Ryan Zapolskin taakse.

– Ensimmäisessä erässä olimme hyvin mukana ihan ensimmäisiä minuutteja lukuunottamatta. Toinen erä olikin sitten meiltä karmeata liskoilua. Lukko nosti tempon playoff-tasoiseksi ja me jäimme aivan jalkoihin, Selin sanoi.

TPS-maalilla raumalaislähtöinen Oskari Setänen pelasi jälleen erinomaisen ottelun vanhaa seuraansa vastaan.

– Ainoastaan Setäsen torjunnat veivät meidät kolmanteen erään, missä saimme väsyneinäkin vielä aikaan tasoituksen, Selin tunnusti.

TPS tiedotti tiistaina purkaneensa puolustaja Tomas Mojzisin sopimuksen. Viime viikot loukkaantuneena olleen tshekkipakin siirto oli ilmassa jo pitkään.

– Purimme Mojzisin sopimuksen tänään. Hänen siirrostaan muualle neuvoteltiin jo ennen hänen loukkaantumistaan, mutta vamma pitkitti asiaa. Nyt, kun hänen vammansa parani, asia tuli jälleen ajankohtaiseksi, TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoi.

Mojzis siirtyy pelaamaan kotimaahansa Tshekkiin. Hän ehti pelata TPS:ssa kahdessa eri jaksossa kausilla 2011–12 ja 2014–15 yhteensä 125 ottelua.

Niittymäen mukaan TPS pohtii korvaajan hankkimista Mojzisin tilalle.

– Katsomme tilanteen rauhassa, emmekä lähde hötkyilemään. Jossain vaiheessa vahvistamme varmasti joukkuetta ja puolustajan hankinta saattaa tulla ajankohtaiseksi. Katsotaan rauhassa, millaisia pelaajia markkinoilla on, Niittymäki sanoi.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: