tps-kuvituskuva-jori-liimatainen

TPS:lle kotitappio

24.2.2017 - 20:51 Tagit:, , , , ,

TPS–Ilves 2–4

TPS:n A-nuorten pelit nuorten SM-liigassa jatkuivat perjantaina kotiottelulla Ilvestä vastaan. Joukkueet olivat ennen perjantaita sarjataulukossa pisteen sisällä, Ilves neljäntenä 80 pisteellään ja TPS kuudentena 79 pisteellään.

Ilves karkasi avauserässä jo 2–0 -johtoon tehtyään kaksi maalia reilun minuutin sisällä. Molemmat maalit syntyivät tasakentällisin. TPS:n Nuutti Viitasalo kavensi toisessa erässä, mutta Ilves karkasi heti päätöserän alussa jälleen kahden maalin johtoon ylivoimalla.

Ensimmäistä A-nuorten peliään tällä kaudella pelannut Santeri Virtanen toi TPS:n vielä maalin päähän ottelun lopulla ilman maalivahtia, mutta Ilveksen Topias Haapanen niittasi loppunumeroiksi 4–2 tyhjään TPS-maaliin.

– Harmittaa, että hävisimme, mutta peliin itsessään pitää olla tyytyväinen, TPS:n A-nuorten päävalmentaja Kalle Kaskinen sanoi.

– Kamppailimme hyvin ja pelin vauhti oli kova. Nyt peli oli sen näköistä kuin sen pitää ollakin. Ilves on todella vahva ja hyvin luisteleva joukkue, mutta sätkimme hyvin mukana.

TPS:n maalilla Julius Pohjanoksa torjui 18 laukausta, kun Ilveksen Waltteri Urpolahti joutui venymään 35 torjuntaan.

TPS:n seuraava ottelu on heti lauantaina Jyväskylässä JYPiä vastaan.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: