4.8.2017 Rauma Pitsiturnaus. TPS Jonne Virtanen.  Kuva : Juha Sinisalo.

TPS uusi Pitsiturnauksen voittonsa

4.8.2017 - 21:23 Tagit:, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kiekkokausi lähti perjantaina käyntiin Raumalla pelatulla Pitsiturnauksella, jonka voittoa TPS viime vuodelta puolusti. Ja hyvin puolustikin, sillä Palloseura uusi turnausvoittonsa kaatamalla loppuottelussa Vaasan Sportin maalein 6-3.

TPS:n maalit loppuottelussa merkittiin Jasper Lindstenin (2maalia), Erik Nyströmin (2), Topi Taavitsaisen ja Oskari Siikin nimiin.

TPS:n peli oli ajankohtaan nähden vauhdikasta. Erityisesti Palloseuran uusi ruotsalaiskaksikko Lucas Ekeståhl-Jonsson ja Nyström sekä Petrus Palmu liikkuivat kaukalossa pirteästi.

– Pelaaminen tuntui hyvältä ja liikkuminenkin oli ihmeen vaivatonta. Koko joukkueen ilme oli energinen. Yritin vain nauttia pelaamisesta, ensimmäistä kertaa Pitsiturnauksessa esiintynyt Palmu sanoi.

Myös TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen myhäili tyytyväisenä.

– Kaikki teemamme toteutuivat: pelasimme rohkeasti, heittäydyimme pelille, olimme aloitteellisia ja uskalsimme puolustaa ylhäältä. Juuri näitä asioita haimme, joten olen todella tyytyväinen, Kaskinen sanoi.

TPS oli Pitsiturnauksessa liikkeellä nuorella joukkueella. Palloseura ilmoitti jo hyvissä ajoin, että antaa Rauman perinteisessä turnauksessa tällä kertaa nuorille pelaajilleen näyttöpaikan ja sallii kokeneimpien pelaajiensa jättää turnauksen väliin.

Päätös miellytti taatusti joukkueen kokeneinta kaartia. Kun alla on tiukkojen säännösten vuoksi vain neljä päivää yhteistä jääharjoittelua, Raumalla pelatut pienpelit eivät suuren loukkaantumisriskin vuoksi vanhempia pelaajia yleensä juuri houkuttele.

Rauman matkalta välttyivät maalivahti Oskari Setänen, puolustajat Henrik Tallinder ja Ilkka Heikkinen sekä hyökkääjät Eric Perrin, Tomi Kallio ja Ilari Filppula.

Tepsin kokenein pelaaja Raumalla oli viidettä kertaa Pitsiturnauksessa pelannut 29-vuotias Jonne Virtanen.

– Ei minua haittaa pelata Pitsissä. Jostakinhan kausi aina pitää kuitenkin aloittaa ja yhtä pahalta se aina tuntuu, Virtanen nauroi.

Virtanen sai jättää aamuyhdeksältä pelatun alkusarjan ensimmäisen ottelun väliin ja aloitti pelinsä vasta kahdelta iltapäivällä pelatussa alkusarjan toisessa ottelussa.

– Rankkaa oli. Jää oli todella pehmeä ja voisi kai sanoa, että tällainen 115-kiloinen iso äijä liikkui todella syvissä jäissä. Pelistä jäi lähinnä mieleen se, että minulla oli kauhea kiire koko ajan ja kaikki keskittyminen meni siihen, että sai happea ja pääsi kaukalosta pois kaikki raajat tallelle.

Raskaasta startista huolimatta Virtanen oli joukkueeseensa silmin nähden tyytyväinen.

– Jo viikon yhdessäolon aikana on käynyt selväksi, että uudet pelaajamme ovat motivoituneita ja hyvähenkisiä äijiä. Samoin valmennuksemme. Runko on lupaava ja nyt nuorten on vain otettava seuraava askel eteenpäin, jos haluamme pärjätä.

Alkusarjan ensimmäisessä ottelussa TPS voitti HPK:n maalein 3–1. Palloseuran maaleista vastasivat Jani Forsström, Elias Karvonen ja Tarmo Reunanen. Maalilla pelasi Karolus Kaarlehto. 17-vuotias Lauri Pajuniemi pelasi HPK:ta vastaan ensimmäisen miesten ottelunsa.

Alkusarjan toisessa ottelussa TPS pelasi maalittoman tasapelin Sportin kanssa. Maalilla pelasi ensimmäisen pelinsä TPS-paidassa Rasmus Tirronen. A-nuorista Olli Kaskinen ja Eetu Pylkkänen pelasivat ensimmäiset miesten ottelunsa TPS-paidassa.

Välierässä TPS kaatoi isäntäjoukkue Lukon maalein 4–2, vaikka oli ottelua jo 0–2 tappiolla. Patrik Virta iski kaksi maalia ja Lindsten sekä Timi Lahtinen maalin mieheen.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: JUHA SINISALO

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: