yleiskuvituskuva

TPS pysyi Tuton edellä

6.3.2018 - 21:39 Tagit:, , ,

Nuorten SM-liigan alempi jatkosarja päättyi tiistaina ja molemmat turkulaisseurat pelasivat kauden viimeisen ottelunsa. Tuto hävisi kotonaan Ilvekselle maalein 2–3 ja TPS hävisi vieraissa HIFK:lle maalein 2–8.

Tuton maaleista tiistaina vastasivat Aaro Löyttymäki ja Santeri Sillanpää, TPS:n maalintekijöitä olivat Jesper Larinmaa ja Elias Ketonen.

Tulokset merkitsivät sitä, että TPS sijoittui alemmassa jatkosarjassa kolmanneksi (34 pistettä) ja Tuto neljänneksi (32 pistettä). Sarjan voitti HIFK, joka etenee pudotuspeleihin. K-Kissat ja Diskos jatkavat ensi kaudella nuorten Mestiksessä.

– Kausi oli vaikea, emmekä oikein missään vaiheessa saaneet flowta päälle. Tänään kävimme vain pelaamassa viimeisen pelin pois 13 kenttäpelaajalla, kun taas vastustaja valmistautui jo täysillä säälipleijareihin, TPS:n A-nuorten vastuuvalmentaja Juuso Nieminen sanoi.

Tiistain ottelu oli samalla Niemisen viimeinen TPS:n A-nuorten vastuuvalmentajana.

Turun Sanomien tietojen mukaan TPS:n A-nuorten vastuuvalmentajana ensi kaudella toimii seuran B-nuoria kolme kautta valmentanut Hermanni Vidman.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: