UR16370180a

TPS päihitti Tarja Turusen ja HC Pardubicen

7.9.2014 - 21:40 Tagit:, , , , , , , , ,

Pardubice–TPS 2–3 rl.

TPS oli sunnuntaina Pardubicessa suurempi tähti kuin Tarja Turunen.

Ainakin, jos mittarina käytetään esiintymishallin kokoa. TPS pelasi Pardubicen päähallissa CHL-ottelun paikallista palloseuraa vastaan juuri ennen kuin Turunen aloitti oman show’nsa vieressä olevassa harjoitushallissa.

Eikä TPS jäänyt kakkoseksi illan ottelussakaan.

Ottelu venyi aina rangaistuslaukauskisaan asti, missä voittomaalin iski Matias Sointu. Rankkarikisan toinen TPS-onnistuja oli huikealla kikalla kiekon maaliin taiteillut Tadas Kumeliauskas.

Kumeliauskas kääntyi kesken vauhdin selin maaliin, pyörähti takaisin kasvotusten maalivahti Robert Kristanin kanssa ja upotti kiekon vuorenvarmasti tämän taakse.

– Tuollainen kikka tuli vain mieleen. En ole sitä mitenkään harjoitellut. Voi olla, että kotona olen joskus kesällä tuollaista kokeillut, mutta en kyllä koskaan pelissä, Kumeliauskas nauroi.

– Aika kylmä jätkä. Rankkari oli ihan maaginen, TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen sanoi.

Tärkeä voitto joukkueena

Ennen Pardubiceen saapumista TPS oli tehnyt pitkän pelimatkan Italiasta Tshekkiin.

Joukkue lähti aamukymmeneltä bussilla Bolzanosta parin tunnin päähän Veronaan, mistä se lensi puolentoista tunnin päähän Pardubiceen. Perille päästyään joukkue siirtyi saman tien jäähallille, missä aloitti valmistautumisen illan otteluun.

– Täytyy olla todella tyytyväinen, kun voitimme pitkän päivän päätteeksi kovan vastustajan Tshekinmaalla heidän kotihallissaan, Suikkanen sanoi.

– Tämä oli meiltä todella hyvä peli. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, miten pelasimme joukkueena. Puhuimme siitä, että kukaan ei ole isompi kuin joukkue ja tänään tsemppasimme loistavasti yhdessä.

Lucenius iski avausosuman

TPS:n kokoonpano oli sunnuntaina muuttunut jonkin verran perjantain ottelusta.

Pienestä ylävartalovammasta kärsivä Lauri Tukonen oli varotoimenpiteenä sivussa ykkösketjusta ja hänen tilallaan Tero Koskirannan ja Ryan Laschin kanssa pelasi Sointu.

Kakkosketju oli ennallaan ja sentteriksi palanneen Niclas Luceniuksen johtamassa kolmosketjussa Soinnun paikan otti Ilkka Pikkarainen. Myös Otto Karvinen palasi pelaavaan kokoonpanoon nelosketjussa.

Lucenius juhlisti sentteriksi paluutaan iskemällä ottelun avausmaalin Pardubicen maalin edestä. Maaliin tärkeän esityön teki Marko Virtala, joka riisti kiekon kulmassa vastustajalta.

Lasch kasvatti TPS:n johdon kahteen maaliin avauserän puolivälissä komealla yksilösuorituksella. Lasch pujotteli ja kieputteli Pardubicen puolustuksen umpisolmuun ennen kuin latasi kiekon rannelaukauksella maalivahti Kristanin selän taakse.

Kotijoukkueen kavennuksen ohjasi maalin edestä ensimmäisen erän loppupuolella Jan Semorad. Toisessa erässä Lukas Radil tasoitti ottelun alivoimalla.

-Alivoimamme oli loistavaa, viidellä viittä vastaan pelaaminen ok ja maalivahtipeli todella hyvää. Eniten korjaamista on ylivoimapelissä, jonka hävisimme miinus yksi, Suikkanen mietti.

Radek Smolenakilla oli päätöserässä tilaisuus viedä TPS johtoon rangaistuslaukauksella, mutta kiekko karkasi häneltä lavasta. Päätöserässä ja jatkoajalla maaleja ei nähty.

TPS:lla on CHL:n alkusarjaa jäljellä vielä kaksi ottelua lohkoa johtavaa Linköpingiä vastaan. Ruotsalaisilla on neljän pelatun ottelun jälkeen kasassa täydet 12 pistettä. Toisena olevalla TPS:lla pisteitä on kahdeksan.

11 alkulohkosta jatkoon selviävät lohkovoittajat ja viisi parasta kakkosta.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: JARI LAURIKKO

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: