1170 / Kuvaaja: Jari Laurikko / Päivämäärä: 05.08.2016 / Mitä kuvataan: Perinteinen Pitsiturnaus. Ottelu TPS-HIFK klo 14. / Sijainti: Rauma, Äijänsuon jäähalli

TPS nuorella joukkueella Pitsiturnauksen voittoon

5.8.2016 - 21:24 Tagit:, , , , , , ,

Kun katsoi TPS:n kokoonpanoa perjantain Pitsiturnauksessa, huomio ei voinut olla kiinnittymättä yhteen asiaan: nuoressa joukkueessa pelasi peräti 12 puolentoista vuoden takaista A-nuorten Suomen mestaria.

Tulevaa kautta ajatellen lukema tietysti johtaa hieman harhaan. Olivathan monet TPS:n kokeneimmista pelaajista saaneet vapautuksen kauden perinteisesti aloittavasta Rauman turnauksesta.

Tuskin kaikki 12 Pitsiturnauksessa esiintynyttä nuorta mahtuvat – ainakaan samaan aikaan – Palloseuran kokoonpanoon ensi kaudella. Tai jos mahtuvat, joukkueelle on sattunut paha loukkaantumissuma.

Mutta silti: hyvin TPS on onnistunut pitämään omat lupaavat nuorensa mukana ringissä. Samalla laaja rinki tuo joukkueeseen tervettä kilpailua pelipaikoista; tilanteen, jota viime kaudella ei nähty.

– Enemmän pelaajia, enemmän kilpailua. Jos vaikka viidestä pelipaikasta kilpailee yhdeksän pelaajaa, tuo se jokapäiväiseen tekemiseen ihan uutta meininkiä, kokenut Jonne Virtanen kiteytti asian.

– Sitä paitsi näiltä meidän nuoriltamme voi rehellisesti odottaa läpimurtoa. He ovat jo 22-vuotiaita, ei enää mitään poikasia. Elias Karvonenkaan ei enää näytä ihan vauvalta, kun kroppaan on tullut muutama vatsalihas.

Jasper Lindsten on yksi toissakauden nuorten mestareista. Viime kaudella hän ajoi itseään sisään miesten peleihin Tutossa, tällä kaudella olisi tarkoitus ottaa askel ylemmäs.

– Olen mielestäni kasvanut vuoden aikana aika paljon sekä pelaajana että ihmisenä, aikuistunut. Tällä kaudella tavoitteenani on vakiinnuttaa pelipaikka Tepsissä. Yritän tuoda joukkueeseen omat vahvuuteni: nopeuden ja periksiantamattomuuden, Lindsten sanoi.

– Oli ihan nättiä pukea taas Tepsin paita päälle vuoden tauon jälkeen. TPS on Turun ykkösjoukkue ja minulle on kunnia saada pelata siinä.

Lindstenille Pitsiturnaus oli uran ensimmäinen ja nuori mies oli Raumalla täynnä intoa.

– Ihan täysillä vedän. Nämä ovat niitä paikkoja, joissa pitää antaa valmentajille näyttöjä omasta osaamisesta, Lindsten mietti.

– On hienoa, että joukkueessa on niin paljon vanhoja pelikavereita junnuvuosilta. TPS on onnistunut pitämään omat juniorinsa mukana kovalla prosentilla.

Myös TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kiitteli nuoria pelaajiaan.

– Ainakin tämän päivän perusteella nuoret näyttävät menneen taas eteenpäin. Erityisesti nuoret pakit pelasivat fyysisesti ja miehekkäästi. Mutta täytyy tietysti muistaa, että kyseessä on vasta kauden avausturnaus, Selin mietti.

Jos nuorukaiset olivat Raumalla täynnä intoa, kokeneemmille pelaajille Pitsiturnaus osaa olla vain muutaman päivän yhteistreenien jälkeen myrkkyä. Loukkaantumisriski kasvaa isoksi, kun kroppa ei vielä ole valmis tositoimiin.

– Kyllähän se omat haasteensa asettaa, kun valmistautumisaika jää näin lyhyeksi, Virtanen myönsi.

– Mutta joskushan se kausi on pakko aloittaa. Ja siihen tarkoitukseen Pitsiturnaus on ihan hyvä. Olen treenannut tämän kesän fiksusti ja kroppa tuntuu hyvältä. Nyt tarvitaan vain pelituntumaa.

TPS voitti Pitsiturnauksen

Alkulohko:
TPS–Sport 1–1 (TPS:n maalintekijä Miro Keskitalo), Sport voitti voittomaalikilpailun.
HIFK–TPS 0–1 (TPS:n maalintekijä Martin Berger), TPS voitti voittomaalikilpailun.
TPS voitti alkulohkonsa, HIFK oli toinen ja Sport kolmas.

Välierä:
TPS–Ässät 2–0 (TPS:n maalintekijät Dave Spina, Ilkka Pikkarainen).

Loppuottelu:
Lukko–TPS​ 2-4 (TPS:n maalintekijät Tarmo Reunanen, Elias Karvonen, Elmeri Eronen, Jani Forsström).

Jussi Leppäsyrjä
Kuva: Jari Laurikko

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: