3842 / Kuvaaja: Mikael Rydenfelt / Päivämäärä: 04.03.2017 / Mitä kuvataan: Liigassa TPS-Tappara. / Sijainti: Turkuhalli

TPS katkaisi kärkiottelussa tappioputkensa

4.3.2017 - 21:12 Tagit:, , , , , , , , , , , ,

TPS–Tappara 2-1

Liigan kärkijoukkueet TPS ja Tappara ovat pelanneet tällä kaudella erinomaisia kiekkopelejä. Eikä lauantai tehnyt poikkeusta.

Maalit olivat kortilla, kun Turkuhallissa nähtiin pudotuspeliä muistuttava jännitysnäytelmä, jonka TPS onnistui lopulta voittamaan kahdella päätöserän osumallaan. Samalla TPS katkaisi neljän ottelun tappioputkensa.

– Iso voitto meille. Viimeisten viikkojen aikana emme ole pelanneet normaalia TPS-kiekkoa, mutta nyt olimme todella kärsivällisiä, TPS:n tasoituksen tehnyt Eric Perrin sanoi.

Voiton ansiosta TPS säilytti kakkospaikkansa sarjassa.

Ensimmäisen erän merkittävin tapahtuma taisi olla Henrik Tallinderin korkeasta mailasta saama 2+2-minuuttinen. TPS-nelikko tylsytti Tapparan hyökkäysvoiman uhrautuvaisesti ja loi alivoimaisena muutaman erinomaisen maalipaikankin Dominik Hrachovinan vartioimalle Tappara-maalille.

Maaliin asti yritykset eivät edenneet, mutta antoivat varmasti Palloseuralle uskoa siihen, että se pystyy edelleen haastamaan tosissaan sarjan kärkijoukkueen.

TPS voittikin avauserän laukaukset 20–15, vaikka hävisi jäähyminuutit 2–4. Hrachovina sai torjua avauserässä 14 kiekkoa, kun Oskari Setänen selvisi kahdeksalla torjunnalla.

Hyvästä – mutta maalittomasta – ensimmäisestä erästä ei kuitenkaan ollut TPS:lle paljon iloa, kun Tappara iski ottelun avausosuman heti toisen erän alussa. Otto Rauhala kiersi TPS-maalin ja pisti kiekon polvillaan olleen Setäsen taakse kylmän viileästi.

Lähimpänä tasoitusta toisessa erässä oli puolustaja Elmeri Eronen, joka kikkaili itsensä taitavasti Hrachovinan eteen, mutta ei onnistunut ohittamaan tätä. Eikä onnistunut kukaan muukaan TPS-pelaaja, vaikka Hrachovina sai jälleen urakoida kymmenen torjuntaa Setäsen neljää vastaan.

Toisen erän aikana 10 709-päiselle kauden ennätysyleisölle tarjoiltiin Turkuhallissa harvinainen näytös, kun Martin Berger ja Sebastian Repo intoutuivat mäiskimään toisiaan suihkukomennuksen arvoisesti.

– Hattu pois päästä Bergerin edessä. Hän osoitti luonnetta ja intohimoa, ja sytytti meidät lopullisesti taisteluun, Perrin sanoi.

Jos Tappara onnistui heti toisen erän alkajaisiksi, saman teki TPS päätöserässä. Tomi Kallio syötti ja Perrin toi TPS:n tasoihin. Sen jälkeen alkoikin sellainen TPS-myllytys, että Tappara-valmennus katsoi aiheelliseksi pitää aikalisän.

– Päätimme toisella erätauolla räjäyttää yleisömeren huutomyrskyyn ja onnistuimme siinä, Perrin mietti.

Lisäonnistumista saatiin aikalisän jälkeen kuitenkin odotella 13 minuuttia ennen kuin Patrik Virta räjäytti osumallaan Turkuhallin suoraan huutoon. Ottelua oli 3.22 pelaamatta ja TPS oli ensi kerran siirtynyt johtoon.

Ja jotta jännitys säilyisi loppuun asti, Setänen torjui vielä Joona Luodon rangaistuslaukauksenkin.

Tappara pystyy tällä hetkellä pelaamaan paineitta, kun se on jo varmistanut runkosarjan voittonsa. TPS sen sijaan joutuu taistelemaan viimeiseen saakka sijoituksestaan.

TPS:n suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä maalinteossa. Viimeisen kymmenen ottelun aikana se on vain kerran onnistunut tekemään enemmän kuin kaksi maalia pelissä (17.2. TPS–HIFK 5–3), eikä niillä tehoilla kiekko-otteluita yleensä voiteta.

Tepsin tehottomuuteen on toki selvä syy: liian moni kärkihyökkääjä on ollut tai on edelleen loukkaantuneena.

Erik Thorell (21+16) oli sivussa pari viikkoa ja loukkaantumislistalla ovat edelleen Ilkka Pikkarainen (11+14), Dave Spina (8+26) ja Curtis Hamilton (15+13). Kolmikon yhteenlaskettu maalimäärä tällä kaudella on 34.

Niitä maaleja TPS tällä hetkellä kaipaisi kipeästi. Lauantai kuitenkin osoitti, että vajaamiehisenäkin TPS lukeutuu edelleen sarjan suurimpiin voittajasuosikkeihin.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: