LKS 20180520 Switzerland's Nino Niederreiter (R) and Sweden's goalkeeper Anders Nilsson vie during the final match Sweden vs Switzerland of the 2018 IIHF Ice Hockey World Championship at the Royal Arena in Copenhagen, Denmark, on May 20, 2018. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / JOE KLAMAR

Ruotsi uusi maailmanmestaruutensa

21.5.2018 - 0:18 Tagit:

Ruotsi–Sveitsi 3–2 rl.

Sveitsillä oli sunnuntaina revanssin paikka jääkiekon MM-kisoissa, kun se kohtasi loppuottelussa Ruotsin.

Viisi vuotta sitten, Tukholmassa pelatussa MM-loppuottelussa, kohtasivat samat joukkueet, Ruotsi ja Sveitsi. Silloin Ruotsi oli parempi maalein 5–1, vaikka Sveitsi oli paahtanut finaaliin asti tappioitta – kaataen jopa loppuotteluvastustajansa alkusarjassa.

Silloin kirkkain kruunu jäi puuttumaan, eikä edes Sveitsin kiekkohistorian paras saavutus paljon lohduttanut. (Sveitsi voitti MM-hopean myös vuonna 1935 ja MM-pronssin vuonna 1953.)

Tanskan MM-kisoissa mukana olleista sveitsiläispelaajista muutama oli mukana jo viisi vuotta sitten. Roman Josi valittiin silloin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Mukana olivat myös Raphael Diaz, Nino Niederreiter, Simon Moser ja Reto Berra.

Mukana olleet muistavat katkerasti viiden vuoden takaisen tappion.

– Muisto vastustajista kultamitalit kaulassa on todella katkera. Se sattuu edelleen, Niederreiter myönsi IIHF:n haastattelussa.

Sveitsin päävalmentajana vuoden 2013 MM-kisoissa toimi Sean Simpson, mutta nykyinen päävalmentaja Patrick Fischer oli jo silloin mukana apuvalmentajana.

– Pärjäsimme jo silloin Ruotsia vastaan tasakentällisin, mutta otimme tyhmiä jäähyjä ja he onnistuivat ylivoimalla. Tällä kertaa meidän pitää luistella, luistella ja luistella. Meillä on paljon energiaa ja tuntuu siltä, että olemme valmiit mihin tahansa, Fischer sanoi IIHF:lle ennen loppuottelua.

Sveitsi eteni tällä kertaa loppuotteluun kaatamalla keskinkertaisesti menneen alkusarjan jälkeen puolivälierissä Suomen ja välierissä Kanadan. Ruotsi puolestaan oli edennyt finaaliin asti ilman tappioita.

Lauantain välieräpelissä Ruotsi nöyryytti USA:ta rökälelukemin 6–0. Tre Kronorin suuri sankari USA:n kaadossa oli 196-senttinen maalivahti Anders Nilsson, joka torjui 41 laukausta päästämättä yhtään taakseen. Ennen loppuottelua Nilsson johtikin turnauksen maalivahtipörssiä torjuntaprosentilla 95.92 ja huimalla päästettyjen maalien keskiarvolla 1,00.

Loistoturnauksen pelannut Nilsson pelasti Tanskan keväässä heikosti siihen asti edenneen kautensa. Ruotsalaisveskarin NHL-kausi Vancouver Canucksissa oli vaikea ja hän pelasi ainoastaan 27 ottelua päästettyjen maalien keskiarvon oltua ruma 3,46.

Kanada ei onnistunut välieräpelissä ohittamaan Nilssonia kertaakaan, mutta loppuottelussa Sveitsi onnistui tempussa jo 17. minuutilla, kun Niederreiter pisti kiekon Nilssonin taakse maalin edestä.

Sveitsi ei kuitenkaan saanut nauttia johtoasemastaan kauan, sillä Gustav Nyquistin ylänurkkaan suuntautunut laukaus tasoitti pelin jo seuraavalla minuutilla.

Sveitsi iski seuraavan kerran toisen erän alussa. Maalintekijä Nyquist otti kakkosen korkeasta mailasta, Timo Meier karkasi läpi ja verkko heilahti Ruotsin maalin takanurkassa.

Nilsson oli ohitettu jo kahdesti. Seuraavaksi taitonsa saikin näyttää hänen 16 senttiä lyhyempi sveitsiläiskollegansa, Leonardo Genoni, jota kohti Tre Kronor aloitti säälimättömän rumputulen. Genoni torjui ja torjui, mutta joutui lopulta antautumaan Mika Zibanejadin ylivoimakudin edessä.

Päätöserässä nähtiin erikoinen episodi, kun Roman Josi otti kaksi jäähyä peräperää, kun hänelle tuomittiin estämisjäähy saman tien, kun hän tuli ulos jäähyaitiosta ja törmäsi ruotsalaispelaajaan. Sveitsi kuitenkin kesti molemmat jäähyt, joista jälkimmäinen ei ollut millään muotoa loppuotteluhengen mukainen.

Ottelun seuraavat maalit nähtiinkin sitten vasta 20 minuutin jatkoajan jälkeen rankkarikisassa. Nilsson torjui viidestä yrityksestä neljä, Genoni vain kolme. Voitto-osumaksi jäi Filip Forsbergin osuma.

Jäällä alkoi keltasininen juhla, kun Ruotsi uusi vuoden takaisen maailmanmestaruutensa. Kaiken kaikkiaan MM-kulta oli Tre Kronorille 11.

Sveitsin aika ei ollut vielä. Ehkä vuoden päästä.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ, KÖÖPENHAMINA
KUVA: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / JOE KLAMAR

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: