Kuvassa HIFK:n valmentaja Ari-Pekka Selin ... 7429 / Kuvaaja: Ari-Matti Ruuska / Päivämäärä: 10.12.2017 / Mitä kuvataan: Kuvataan HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Seliniä henkilöjuttua varten. / Sijainti: Turun Kauppatori, Wiklundin kulma

Porilaissyntyinen turkulainen Helsingin kirkkaissa valoissa

13.12.2017 - 7:00

HIFK on noussut viime kierroksilla raketin lailla Liigan sarjataulukossa. Marraskuun alun maaottelutauon jälkeen ainoastaan KalPa (25 pistettä) on kerännyt enemmän pisteitä kuin IFK (24).

– Kun lähdimme maaottelutauolle, olimme sarjataulukossa sijalla kymmenen. Tauon jälkeen olemme napsineet vähintään pisteen jokaisesta pelistä. Meillä on ollut aika hyvä putki, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoo.

Joku toinen voisi kuvailla putkea hieman omahyväisemminkin kuin ”aika hyväksi”, mutta Stadin kirkkaat valot eivät selvästikään ole muuttaneet Seliniä mihinkään. HIFK:n päävalmentaja katsoo suoraan silmiin, puhuu rauhallisesti ja käyttäytyy aivan yhtä vaatimattoman kohteliaasti kuin TPS:aa vielä viime kaudella valmentaessaan.

– Ei olisi minun tyylistäni alkaa selitellä vastoinkäymisiä tai uhota menestyksen hetkinä. Sanotaan nyt vaikka niin, että olemme nyt sarjan puolivälissä niissä haminoissa, missä meidän kuuluu olla. Talvi ja kevät näyttävät sitten lopullisen totuuden, Selin muotoilee.

Kun Selin ei sorru itsekehuun, kirjataan sitten faktat ulkopuolisen toimesta:

Viimeisistä 12 ottelustaan vähintään pisteen kerännyt HIFK on noussut vajaan kuukauden aikana sarjataulukossa neljänneksi. Kotonaan se ehti voittaa 11 ottelua putkeen ennen kuin kärsi viime viikon ulkoilmaottelussa jatkoaikatappion sarjakärki Kärpille.

Enemmän kuin aika hyvin.

Aina ei kuitenkaan mennyt yhtä hyvin.

Selin teki IFK:n kanssa sopimuksen viime keväänä niin myöhään, että ei ehtinyt juurikaan vaikuttaa joukkueen koostumukseen. Tutustumiseen meni oma aikansa ja joukkuetta rasittivat myös lukuisat loukkaantumiset.

Liigakauden ensimmäisistä kahdeksasta pelistään HIFK voittikin vain yhden.

– Löimme joukkueen niin koville, että peli ei oikein kulkenut, Selin kertoo.

– Halusimme kuitenkin pistää riman heti lähdössä korkealle ja nostimme vaatimustason kattoon. Halusimme harjoituttaa nopealla tahdilla sisään sen pelitavan, jolla haluamme pelata. Tiesimme, että aikaa ei ole rakentaa mitään projekteja, vaan meidän pitää pärjätä heti tällä kaudella.

Varsinaisen kauden alla HIFK putosi nopeasti jatkosta myös CHL:ssa.

– CHL meni meiltä ihan pipariksi. Olimme joukkueen kanssa vielä niin alkuvaiheessa, että emme vain pärjänneet, Selin sanoo suoraan.

Pikkuhiljaa HIFK alkoi kuitenkin voittaa kotonaan. Vierasvoittoihin pääsemiseen kesti hieman kauemmin, mutta niitäkin alkoi marraskuussa putoilla.

– Itseluottamuksemme ja jaksamisemme ei riittänyt alkukauden vieraspeleissä siihen, että jokainen joukkue haluaa aina voittaa kotonaan IFK:n. HIFK ei koskaan saa armoa missään, Selin miettii.

– Emme kuitenkaan alkaneet vaikeina aikoina katsella sivuille tai jääneet murehtimaan. Löysimme joukkueen kanssa yhteisen tavan toimia, pelitapamme ja vaatimustasomme tulivat pelaajille tutuksi, ja aerobinen kuntokin nousi laadukkaalla treenillä.

Selinillä ja Jarno Pikkaraisella on HIFK:n kanssa sopimukset vielä ensi kaudesta. Kotejaan he eivät kuitenkaan ole pääkaupunkiseudulle muuttaneet. Selin asuu Turussa ja Pikkarainen Raisiossa.

– Olen porilaissyntyinen turkulainen, joka käy töissä Helsingissä, Selin nauraa.

– Perhe on viihtynyt Turussa todella hyvin, eikä meillä ole mitään aikomusta muuttaa sieltä pois. Turku on meidän kotimme.

– Olemme kulkeneet Turun ja Helsingin väliä Piken kanssa. Minulle oli todella tärkeätä, että hän lähti mukaan. Pike on isossa roolissa pelitapamme kehittämisessä ja hän on todellinen luottomieheni. Muutenkin koko valmennusryhmämme yhteistyö toimii loistavasti.

HIFK:n valmentaminen on jokaisen suomalaisen valmentajan unelma. Selin vaikuttaakin tyytyväiseltä työhönsä.

– Hifkissä on hemmetin kiva olla töissä. Samanlaista yhteisöllisyyttä en koskaan aiemmin ole kokenut missään seurassa, Selin kehuu.

– Kotiyleisömme kanssa meillä on hieno tekemisen meininki. Seuran johto on vahvasti takanamme tuloksista riippumatta. Ja kun joukkue on terve, on se todella hyvä.

– Töihin on joka päivä kiva mennä.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: ARI-MATTI RUUSKA

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: