TPS -JYP Nettikoko (2)

Pelit eivät ole toistensa veljiä

9.10.2015 - 21:49 Tagit:, , , , , , , , ,

TPS-JYP 1-4

TPS ja JYP kohtasivat perjantaina Turkuhallissa jo toisen kerran tällä viikolla.

Tiistaina pelattiin CHL:n jatkopaikasta ja silloin TPS oli parempi maalein 4–1. Perjantai kuitenkin osoitti, että pelit eivät ole toistensa veljiä. Tällä kertaa voiton ja SM-liigan täydet sarjapisteet vei JYP, joka voitti ottelun tutuin lukemin: 4–1.

– Tulos on tietysti erittäin huono. JYP pelasi hemmetin hyvin ja tämä oli meille todella vaativa ilta. Pelaamistamme kymmenestä ligapelistä JYP oli kovin vastus tähän mennessä, TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.

– Positiivista tässä pelissä oli kuitenkin se, ette emme tehneet paljon virheitä. Ero tuli siitä, että JYPillä oli enemmän sellaisia miehiä, jotka pystyivät kamppailemaan laajasti.

TPS:n ainokaisen teki kultakypärä Lauri Tukonen. Koko ykkösketju kasvatti pistepottiaan, kun Eric Perrin ja Tomi Kallio kirjasivat osumasta syöttöpisteet.

Voitto nosti JYPin sarjataulukossa TPS:n ohi viidenneksi. TPS:n sarjasijoitus on seitsemäs.

TPS -JYP Nettikoko (4)

TPS on useasti tällä kaudella aloittanut pelit verkkaisesti. Ensimmäinen erä on ollut vaisu, mutta toiseen erään joukkue on yleensä parantanut selvästi.

Niin kävi tiistain JYP-pelissä, ja myös perjantain ottelun alku seuraili pitkälti tiistain kohtaamisen askelmerkkejä. Kummallakin kertaa TPS tuli peliin hillitysti ja JYP hallitsi avauserää.

Kummallakin kertaa JYP myös teki ensimmäisen erän ainoan maalin; tiistaina onnistuja oli Tuomas Pihlman, perjantaina avausmaalin kirjasi nimiinsä Anssi Löfman, joka sai Janne Tavilta namupassin parhaaseen mahdolliseen vetopaikkaan kaarten väliin.

Ja kuten tiistainakin, Teemu Lassila esitti maalillaan huipputorjuntoja ja antoi Palloseuralle mahdollisuuden tulla takaisin mukaan peliin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut, kun tehot jäivät puuttumaan.

Tiistaina Turkuhallissa käynnistyi toisessa erässä Dave Spina -show, joka johti lopulta jenkkihyökkääjän hattutemppuun ja TPS:n selvään voittoon.

Perjantaina TPS sen sijaan ei saanut maaleja aikaiseksi ja JYP kasvatti toisessa erässä johtonsa jo kahteen, kun Valtteri Hotakainen nosti kiekon maalin edestä sisään.

– Emme millään meinanneet löytää – emmekä löytäneet – keinoja JYPin puolustuksen purkamiseksi, Selin mietti.

Vaikka TPS ei saanut takaa-ajoaan toisessa erässä käyntiin, oli sillä silti päätöserään tultaessa kaikki mahdollisuudet kirin käynnistämiseen tiukassa ja vähämaalisessa ottelussa.

Toisin kävi.

TPS -JYP Nettikoko (1)

Miro Keskitalo otti kolmannen erän alussa kampitusjäähyn ja JYP oli terävänä ylivoimassaan. Sitä ehti kulua ainoastaan seitsemän sekuntia ennen kuin Löfman laukoi ottelun toisen osumansa ja vei jyväskyläläiset jo 3–0 -johtoon.

Tukonen kavensi neljä minuuttia myöhemmin, mutta siihen TPS-osumat jäivätkin. JYPin Mikko Luoma sen sijaan osui vielä tyhjiin.

– Olen todella ylpeä joukkueestani. Se oli vajaamiehinen, mutta taisteli hienon vierasvoiton. Tämä oli meiltä hyvä, ehyt suoritus. Pelimme pysyi kasassa parhaiten koko kaudella, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen sanoi.

TPS tiivisti toisessa erässä puolustustaan ja Tomas Mojzis istui loppupelin viltissä Palloseuran pelatessa kuudella puolustajalla.

– Odotan vahvistukselta vähän vahvempaa ja laadukkaampaa peliä, Selin sanoi.

Olli Malmivaaralle ottelu oli ensimmäinen TPS-paidassa.

– Hänellä oli varmaan aluksi vähän jännitystä, sillä pelin alku meni vähän katsellessa. Malmivaara paransi kuitenkin peliään koko ajan ja pystyy varmasti jatkossa auttamaan enemmän puolustuspelaamistamme, Selin totesi.

TPS -JYP Nettikoko

JYP ei ole helppo markkinoitava.

Vaikka jyväskyläläisseura on viime vuodet lukeutunut valtakunnan eliittiin, ei se vedä katsojia. Ja kun sama JYP pelaa Turkuhallissa kahdesti samalla viikolla, haaste tietysti vähintäänkin tuplaantuu.

TPS selvisi kuitenkin haasteesta kohtuullisesti.

Ennen perjantaita TPS:n katsojakeskiarvo liigapeleissä oli 5 038. Tiistainen CHL-ottelu JYPiä vastaan kiinnosti vain 3 992 katsojaa, mutta perjantai-illan ottelua seurasi jo liigakeskiarvon mukainen 5 011 silmäparia.

TPS:n pelit jatkuvat heti lauantaina Raumalla, missä Palloseura saa vastaansa yhdeksästä viimeisestä pelistään ainoastaan yhden hävinneen Lukon.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVAT: ARI-MATTI RUUSKA

TPS -JYP Nettikoko (8)

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: