Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Adressin Proffan kellarin puolesta alulle pannut opiskelija Kimmo Pyyhtiä aikoo luovuttaa sen baarin tiloihin saapuvalle uudelle yrittäjälle tiistaina. Maanantaina adressin luovutus Bowler-ravintolalla ei onnistunut.
Poliisi jahtasi vauhkoontunutta eläintä vilkkaalla Uudenmaankadulla.
Turun hovioikeus antoi lasten salakuvausta koskevan tuomionsa maanantaina.
Ylitalon kauppapuutarhassa on viljelty muun muassa joulutähtiä.
Rantaradan kehittämiseen on tulossa hallituksen lisätalousarviossa rahaa 30 miljoonaa euroa. Satsaus osuu kuitenkin Karjaan ja Kauklahden välille. Kuvituskuvassa Rantaradan Vaalan tasoristeys Turussa.
Kun Minna Rosendahlin perhe on koolla, kokkaa se usein yhdessä. Arkena Rosendahl on päävastuussa ruuanlaitosta.
Rikoksesta syytetty väitti oikeudessa, ettei 18-vuotias ollut kovinkaan humalassa, kun tämä lyöttäytyi naisen seuraan kotimatkalle. Lääkärintodistus osoitti naisen veren alkoholipitoisuudeksi 2,26 promillea.
TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhonka on kokoamassa mielenkiintoista joukkuetta ensi kaudeksi.
Anne-Marie Aminoff luovutti kartanon vetovastuun pojalleen Alexanderille maaliskuussa.
Maarit Hurme on nimitetty HC TPS-konserniin kuuluvan Turku Liven toimitusjohtajaksi. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Logomon myyntijohtajana ja kauppakeskusjohtajana Skanssissa.
Salossa poliisi huutokauppasi polkupyöriä myös vuosi sitten.
Ampuminen tapahtui ulkoalueella Turun Hepokullassa. Poliisi tavoitti osallisena olleet henkilöt Tampereen valtatien ja Vahdontien risteyksessä olevalta linja-autopysäkiltä.
Poliisi pysäytti mustan auton Tampereentielle.
Tarkkuussuunnistuksen tempo-kilpailussa aika ratkaisee. Kilpailijat selvittävät, mitkä maastossa näkyvistä rasteista ovat karttaan merkittyjä ja rastimääritteillä tarkennettua pisteitä. Kuva on Kirkkonummen EM-kisoista vuodelta 2022.
Rain Kooli
Poliisi pysäytti epäillyn ajoneuvon Kärsämäen hautausmaan liepeille.
Teemu Keisteri ja Henri Piispanen Malmössä maanantaina iltapäivällä.
Euroviisuja fanittavat Tea Nyrhinen (vas.), Irmeli Rissanen ja Anne Syvälahti katsovat viisufinaalin yhdessä hyvästä juomasta ja ruuasta nauttien.
Poliisi pysäytti epäiltyjen auton Tampereentiellä.
 Jaana Tapio
Sähköpotkulautojen käyttöön on asetettu rajoituksia Turussa ja useissa muissa kaupungeissa.
Arkistokuvassa NH90 helikopteri NH-205 Utin jääkärirykmentistä.
Pätkä Itäistä Rantakatua suljetaan autoilta kuukaudeksi. Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaan.