Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Turku haluaa koristaa parkkimittarinsa kaupungin katukuvaa jo vuosia piristäneiden sähkökaappien tavoin. Arkistokuvassa Elli-Sofia Loukonen maalaa tammenlehtiä sähkökaappiin Turun Puistokadulla syyskuussa 2021.
Yksi oppilas kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti kouluampumisessa Vantaan Viertolan koululla huhtikuussa.
Myös muut terveysalan ammatit, kuten sairaanhoitajat ja laitoshoitajat sijoittuivat lainavertailun kärkikymmenikköön.
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy jälleen. Lisätutkimuksia tarvitaan turbiini-generaattorissa. Kuvassa vasemmalla näkyvät turbiinirakennuksen kolme matalapaineturbiinia, oikealla puolestaan generaattori.
Tommi Miettisen valmennusryhmä täydentyy lähiaikoina yhdellä uudella jäsenellä.
Lakkautettavien terveysasemien asiakkaat ohjattaisiin jatkossa etäpalveluihin ja lähikuntien toimipisteisiin.
Tämän vuoden aikana Taatilan uuden yhtenäiskoulun rakentamisessa on luvassa maanrakennustöitä, paalutuksia ja perustuksia. – Melkein koko alue oli metsää, joten huhtikuussa aloitettiin puiden kaadolla, kertoo rakennuttajapäällikkö Kaisa Manner. Vieressä Liedon teknisten palvelujen toimialajohtaja Jonas Nylund. Heidät kuvattiin huhtikuun lopun lumimyräkän jälkeisenä päivänä.
Mari Leppäsen elämäkerta on ennen kaikkea kuvaus hengellisestä matkasta. Yksi kirjassa kuvatuista konkreettisista matkoista suuntautuu Naantaliin.
Susanna Pukkilan Good Game on alfa-uroksista ja jääkiekosta inspiroitunut yhden naisen show, joka yhdistää hahmokomediaa ja dragia ja jossa on mukana myös elementtejä klovneriasta.
Amerikkalaisohjaaja Wes Ball sanoo Turun Sanomille antamassaan haastattelussa, että The Kingdom of the Planet of the Apes -elokuvasta on pyritty tekemään mahdollisimman hieno katsomiskokemus. Ohjaaja ajattelee, että elokuva voi viihdyttää mutta sillä voi samaan aikaan olla myös sanoma.
Kuvituskuva.
Viimeistään koronapandemia herätti Euroopan unionin siihen, että Eurooppa tarvitsee vahvempaa yhteistyötä myös terveyden alalla sekä jäsenmaiden välillä että globaalisti, sanoo kirjoittaja.
–Kylmää, mutta ihanaa. Vähän kuin olisi kohmeessa, kaarinalainen Tiina Peippo (2. vas.) totesi altaaseen päästyään. Hän oli tullut maauimalaan yhdessä pirteän kaveriporukan kera. Kari Korjus (vas.), Marjo Lilja (3. vas.), Salla Kiuru, Valtteri Heinonen ja porukan oma valmentaja Tii-Anna Vanhanen vakuuttivat, että uintitreenin nimi on monipuolisuus. Uinti aloitettiin harjoittelemalla potkuja. Suunnitelmissa oli myös päättää uintiaamu yhteisellä aamiaisella.
Windows95man eli Teemu Keisteri ja laulaja Henri Piispanen saivat yleisön hurraamaan hulvattomalla esiintymisellään.
Kärsämäen kappeli suojeltaisiin Viiripuiston kaavassa.
Pätkä Itäistä Rantakatua suljetaan autoilta kuukaudeksi. Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaan.
Turun kaupunginteatteriin kokoontui tiistai-iltana EU:n, valtakunnan ja paikallistason päättäjiä. Paneelin vetivät Markku Jokisipilä ja Lilli Louhikoski. Kuvasta puuttuu Vilhelm Junnila, joka tuli paneeliin hieman myöhässä.
Turun liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen avasi EM-kisat Turun kauppatorilla. Avajaisten juontajina toimivat Maria Lahtinen (vas.) ja Clive Allen.
Vuonna 1965 valmistunut hammaslääketieteen opetusrakennus halutaan säilyttää. Nyt sen suojelutarve selvitetään.
Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina Caribian laajennuksen ja ympäröivän rakentamisen kaavan tavoitteet.