LKS 20180209 ... Head coach Lauri Marjamäki after Team Finland ice hockey team's first ice practice at the Gangneung Ice Hockey Centre in Gangneung, South Korea on Thursday, 9th Feb., 2018. 
 LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Leijonilla kelpo viimeistelyharjoitus

11.2.2018 - 12:50 Tagit:, ,

Luotettavaa maalivahtipeliä, pari tärkeää henkilökohtaista onnistumista sekä voitto. Kaikkea tätä tarjosi Leijonien viimeinen harjoitusottelu ennen Etelä-Korean olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksen alkua.

Suomi kaatoi Tshekin 2–0 (0–0, 2–0, 0–0) Soulin liepeillä Anyangissa pelatussa mittelössä. Leijonista maalinteossa onnistuivat Jonas Enlund ja Miro Heiskanen. Suomen maalivahti Mikko Koskinen venyi nollapeliin esitettyään muutaman mainion pelastuksen.

Varsinkin pelin alku oli tunnusteleva ja rikkonainen, eikä ottelusta kehittynyt jatkossakaan mitään klassikkoa. Suomi pääsi kuitenkin testaamaan virettään ja sai näin mahdollisuuden kehittää peliään. Lisäksi voitto alla on hyvä lähteä taistelemaan olympiakaukaloon.

Heiskanen säväytti taas

Suomi jyräsi ottelun toisessa erässä nopealla tahdilla kahden maalin johtoon. Ensin Enlund oli terävänä maalin edessä ja iski pelin avausosuman.

Enlundille onnistuminen oli tärkeä, sillä hänen valintaansa olympiajoukkueeseen pidettiin yllätyksellisenä. Päävalmentaja Lauri Marjamäki perusteli Enlundin valintaa sillä, että tämä on ollut viime aikoina hyvässä vireessä KHL:ssä.

Suomen toisessa maalissa HIFK:n puolustajakomeetta Heiskanen näytti, miksi hänet valittiin olympialaisiin: pieni, mutta hämäävä vartaloharhautus ja kiekko terävällä rannelaukauksella Tshekin rysään. Heiskaselle maali antanee luottoa tuleviin koitoksiin, vaikkei taitavaa puolustajaa voi minään hermoilijana pitääkään.

Heiskanen on aiemmin kertonut, että hän aikoo pelata olympialaisissa omilla, kotimaisesta kiekkoliigasta tutuiksi tulleilla vahvuuksillaan. Superlupaukselta on siis lupa odottaa vaivattoman näköistä ja parhaimmillaan erittäin tehokasta jääkiekkoa.

– Omaa peliä vaan, pystyn varmasti sitä olympialaissa pelaamaan, Heiskanen sanoi Suomen harjoituksissa ennen Tshekki-harjoituspeliä.

Avausvastustaja Saksa on arvaamaton

Olympiaturnauksessa Tshekki pelaa eri alkulohkossa kuin Suomi. Tshekki on A-lohkossa, kun Suomi puolestaan kiekkoilee C-lohkossa.

Olympialaisten avausottelussaan Suomi kohtaa torstaina Saksan, jonka päävalmentajana työskentelee entinen NHL-pelaaja Marco Sturm.

Leijonien ei ole syytä aliarvioida Saksaa. Se on kamppailuhalukas ja suoraviivainen joukkue, joka hengen päälle saadessaan on vaikea vastustaja. Tasakentällisin pelattaessa Saksan vaarallisuus tulee esiin sykäyksittäin, ja ylivoimalle päästessään sillä on vaadittavat työkalut ja taidot kiekon pussiin pistämiseen.

Saksan riveissä on useita mielenkiintoisia pelaajia, kuten Stanley Cup -voittaja Uwe Kruppin poika Björn. Lisäksi Saksan joukkueesta löytyvät muiden muassa entiset NHL-pelaajat Christian Ehrhoff ja Marcel Goc.

STT–TUOMAS ARKIMIES

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: