yleiskuvituskuva

Kupittaalla kiekkokauden kuumin paikallistaisto

1.12.2017 - 8:35 Tagit:, , , ,

Turkulaisen kiekkokauden kuumin paikalliskamppailu pelataan lauantaina Kupittaalla, ja siitä vastaavat nuorten SM-liigassa Tuton ja TPS:n A-nuoret.

– Tämä on se peli, jonka etsimme ensimmäisenä ja ympyröimme punakynällä, kun sarjaohjelma tuli. Tepsi saapuu meidän mökkiimme ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Meille tämä on kauden tärkein ottelu, Tuton A-nuorten päävalmentaja Elmo Aittola sanoo.

– Tähän peliin joukkue ei tarvitse sytykettä. Odotan tunteen olevan erittäin vahvasti näkyvillä. Ja jos tunne läikkyy yli, siinähän sitten läikkyy.

– Paine on nyt meillä ja valmentajan silmin on mielenkiintoista nähdä, miten joukkue tilanteen käsittelee.

Joukkueet kohtasivat jo lokakuussa kertaalleen Turkuhallissa ja silloin Tuto oli parempi jatkoajalla maalein 6–5.

– Tuto pelasi silloin hyvän pelin, ja me heikon. Emme pystyneet pelaamaan Tutoa vastaan omalla tasollamme, TPS:n A-nuorten päävalmentaja Juuso Nieminen sanoo.

– Siitä pelistä jäi sen verran hampaankoloon, että nyt meillä on edessä näytön paikka. Meidän pitää olla valmiit ja hereillä alusta asti, jos haluamme tällä kertaa voittaa Tuton.

TPS on nuorten SM-liigassa yhdeksäntenä kymmenen pistettä Tuton edellä, mutta senkään jatkopaikka ei vielä ole suinkaan varma. Viivan alapuolella SaiPa kyttää viiden pisteen päässä ja HIFK seitsemän pisteen päässä TPS:sta.

– Meille jokainen ottelu ja piste on nyt jatkon kannalta tärkeä. Onnistumisia on pakko tulla, Nieminen miettii.

Tuto puolestaan on käytännössä jo ulkona ylemmästä jatkosarjasta. Kun Tutolla on enää neljä ottelua alkusarjaa jäljellä, on se yhdeksän pistettä kymmenettä sijaa perässä sijalla 15.

– Jatkopaikka taisi käytännössä karata viime viikonlopun kolmeen tappioon. Nyt keskitymme kovaan harjoitteluun ja toimintakulttuurin teroittamiseen. Pelaajat saavat taistella peliajasta ja katsotaan, ketkä ovat valmiit kantamaan vastuuta ja pelaamaan kunniasta, Aittola miettii.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Tuto-TPS nuorten SM-liigaa Kupittaan jäähallissa lauantaina klo 13.30

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: