Kopio 08012015-00366

Kiekkojumalat eivät hymyile

9.1.2015 - 7:09 Tagit:, , , , , , , , , , ,

TPS–HIFK 2–3 ja.

– Kiekkojumalat eivät nyt oikein hymyile meille, TPS:n päävalmentaja Miika Elomo totesi torstain IFK-pelin jälkeen.

Sanoillaan Elomo viittasi otteluun, jota TPS hallitsi, mutta jonka se siitä huolimatta hävisi. Hallinnasta jotain kertovat viralliset tilastot:

TPS laukoi 78 kertaa kohti HIFK:n maalia, kun helsinkiläiset onnistuivat sinkauttamaan kumilimpun kohti TPS-veskari Teemu Lassilaa 40 kertaa. IFK-maalivahdit Ville Husso ja Kevin Lankinen torjuivat yhteensä 42 laukausta, kun Lassilan lukemat olivat käänteiset, 24.

Silti HIFK voitti ottelun jatkoajalla halvalla, Lassilan patjoista sisään vierineellä osumalla – tehtyään jo avausmaalinsa TPS-puolustaja Steven Seigosta maaliin pompanneella laukauksella.

TPS-maaleista vastasivat Juraj Simek ja Lauri Tukonen.

– Ei tuollaisen pelin jälkeen voi olla kärttyinen joukkueella. Pelasimme erittäin hyvän pelin ja olen ilmeeseemme todella tyytyväinen, Elomo sanoi.

1 Asetelma: Ei lahjoja joulukuussa

HIFK oli torstain ottelun selvä ennakkosuosikki.

TPS ei voittanut joulukuussa yhtään otteluaan ja sen viimeinen kolmen pisteen voitto oli niinkin kaukaa kuin marraskuulta. HIFK puolestaan oli hävinnyt viimeisistä kahdeksasta pelistään vain yhden.

– Olemme pelanneet tämän vuoden puolella hyvin, vaikka emme ole saaneet pisteitä sen mukaisesti. Jos jatkamme näin, niitä alkaa kyllä tulla, Elomo sanoi.

Ennen torstain kohtaamista HIFK:lla oli kasassa 68 pistettä ja se oli sarjassa toisena. TPS:n pistepussi näytti lukemaa 43, millä se sijoittui sarjataulukossa viime vuosilta itselleen niin kovin tutulle 13. sijalle.

Torstain voiton ansiosta HIFK nousi sarjakärkeen. TPS nousi taulukossa yhden pykälän.

2 Ratkaisu: Kaksi halpaa maalia

Jatkoaikaa oli 56 sekuntia jäljellä, kun Thomas Nykopp laukoi nollakulmasta kiekon Lassilan patjoihin ja se vieri maaliin. Vastaavanlaisella osumalla IFK myös aloitti ottelun, kun Corey Elkinsin syötöksi tarkoitettu veto pomppasi Seigosta sisään.

Siinä välissä Arttu Luttinen teki IFK:n toisen Lassilan torjumasta paluukiekosta.

– Kaveri tuntui tekevän maalin jokaisesta paikastaan. Silti me vyörytimme peliä. En muista koskaan nähneeni IFK:ta yhtä pulassa, Tukonen mietti.

TPS ei lopettanut taistelua 0–2 -asemassa, vaan tuli vielä tasoihin Simekin ja Tukosen maaleilla.

–Tärkeintä on se, että meiltä ei missään vaiheessa loppunut usko. Jaksoimme loppuun asti uskoa itseemme ja se on tämän pelin tärkein asia, Tukonen sanoi.

3 Jatko: Tehot puuttuvat

TPS luo tällä hetkellä paljon maalipaikkoja, mutta tehot puuttuvat. Tukonen vakuutti, että joukkue uskoo edelleen itseensä.

– Ei tällaisen pelin jälkeen voi edes olla pettynyt. Joskus näin vain käy. Noilla maalipaikoilla me alamme kyllä vielä voittamaankin, Tukonen sanoi.

TPS pelaa seuraavaksi Lauantaina Oulussa, missä se saa vastaansa sarjajohtonsa ainakin hetkeksi IFK:lle menettäneen Kärpät.

– Otamme tämän yhden pisteen vastaan ja lähdemme kaivamaan Oulusta lisää pisteitä, Tukonen sanoi.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: ARI-MATTI RUUSKA

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: