38814047

KalPa eteni Liigan finaaleihin

15.4.2017 - 19:44 Tagit:, ,

KalPa eteni jääkiekkoliigan finaaleihin Tapparaa vastaan kukistamalla seitsemännessä välierässä JYPin 5–1. Ensimmäinen loppuottelu pelataan ensi tiistaina Tampereella.

KalPa on pelannut liigafinaaleissa vain kerran aiemmin, vuonna 1991.

KalPan Tommi Jokinen avasi maalinteon runsaan kolmen minuutin jälkeen, mutta Tuomas Pihlman tasoitti erän puolivälissä, kun kuopiolaisten Jesse Mankinen istui kaksiminuuttista laitataklauksesta.

Arttu Ilomäki palautti ajassa 13.42 isännät johtoon, josta KalPa ei enää luopunut. Janne Keränen teki toisen erän puolivälissä 3–1. Päätöserässä JYP haki vimmatusti kavennusta, mutta Eero Kilpeläinen KalPan maalilla torjui 31 laukausta eikä antanut maalia jyväskyläläisille. JYPin toiveet romahtivat, kun Janne Keränen katkaisi JYPin maalivahdin Juho Olkinuoran syötön ja siirsi kiekon maalin eteen Jesse Mankiselle, joka laittoi tyhjiin 4–1 ajassa 54.17.

KalPan viides maali merkittiin Jaakko Rissaselle, joka kaadettiin kun hän oli menossa yksin läpi kohti tyhjää maalia JYPin hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Kiekko lipui ohi mutta tilanteesta tuomittiin maali.

TS-STT

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: