LKS 20171230 HIFK:n Patrik Carlsson (oik.) juhlii KooKoon maalivahdin Juha Järvenpään selän taakse tekemäänsä 3-0-maalia jääkiekon Liigan ottelussa HIFK - KooKoo Helsingissä 30. joulukuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

JYP ja HIFK mellastivat kiekkoliigassa

30.12.2017 - 22:47 Tagit:

JYP ja HIFK ottivat komeat voitot, Kärpät vahvisti asemaansa liigan kärkipaikalla, ja Janne Niskala järjesti Lukolle riehakkaan kirivoiton jääkiekkoliigassa lauantaina.

JYP haki mahtivoittonsa Porista. Se aloitti Ässien riepottelun maalittoman ensimmäisen erän jälkeen, ja peli päättyi vieraiden 7–0-voittoon. Voitto oli JYPille viides sen kuudesta viime ottelusta.

Jani Tuppurainen ja Juha-Pekka Hytönen olivat JYPin tehomiehet kahden maalin ja syöttöpisteen saldoilla.

Myös HIFK oli vahvassa vireessä, kun se kukisti kotihallissaan loukkaantumisten kolhiman KooKoon 4–0. Lennart Pettrell käynnisti karkelot sadannella liigaosumallaan ottelun ensi erässä.

Voitto päätti HIFK:n neljän ottelun tappiosarjan.

Oulun Kärpät varmisti asemansa liigan kärjessä voittamalla Jukurit vieraissa 2–1. Samalla se katkaisi HIFK:n tapaan tappiosarjansa neljään otteluun.

Ylönen tylsytti Tapparan

Raumalla, Kuopiossa ja Lappeenrannassa pisteet olivat tiukassa. Lukko otti riemukkaimman voiton nousemalla neljän maalin tappioasemasta voittolaukauksin 5–4-voittoon liigan kolmosseurasta Tapparasta.

Teemu Ramstedt käynnisti Lukon takaa-ajon kauden ensimmäisellä liigamaalillaan. Voittolaukauskilpailun ratkaisun taiteili Janne Niskala.

Lukon sankareihin kuului myös maalivahti Sebastian Ylönen, joka korvasi Kaapo Kähkösen 0–3-tilanteessa toisen erän alussa. Ylönen pelasi liigaa edellisen kerran syyskuussa.

KalPan ja Pelicansin kamppailu päättyi Pelicansin juhliin voittolaukauskilpailussa. Kuopiossa voittomaalin juoni Aleksi Mustonen.

Myös SaiPan ja Ilveksen kamppailu venyi yli varsinaisen peliajan. Jatkoaikaa ennätti kuitenkin kulua vain 13 sekuntia ennen kuin Ahti Oksanen viimeisteli SaiPalle kotivoiton maalein 3–2.

STT–PASI REIN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: