tuto-kuvituskuva2

Jokilan debyytti meni penkin alle

10.1.2018 - 21:57 Tagit:,

Peliitat-Tuto 6-4

Tuton vierailu Heinolan Versowood-areenalla oli käytännössä ohi ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa.
Turkulaisten kolmen ottelun mittainen voittoputki päättyi heinolalaisten käsittelyssä. Peliitat löi Roope Mäkitalon hattutempun siivittämänä taululle lukemat 6-4 (3-0, 1-3, 2-1).

Mestiksen jumbojoukkue näytti, ettei sarjassa saa mitään ilmaiseksi. Peliitat karkasi avauserässä turkulaisten nukkuessa jo kolmen maalin karkumatkalle.

Tuton paitaan pitkän tauon jälkeen palannut Jarmo Jokila manasi kamppailun murheellista starttia.

– Lähtö oli todella huono. Omat virheet maksoivat liikaa. Näytimme kuitenkin pelin edetessä taistelutahtoamme, mutta nyt se ei riittänyt tämän parempaan. Kyllähän debyyttiottelu olisi voinut sujua hieman paremminkin, Jokila sanoi.

Jokila vietti alkukauden melko eksoottisessa ympäristössä. Hyökkääjä pelasi Erste Ligassa MAC Budapestin joukkueessa.

– Se oli kaikin puolin hieno kokemus. Muutenkin viime vuodet ovat kuluneet ulkomailla. Olen jo pidemmän aikaa kypsytellyt ajatusta siitä, että palaisin kotimaahan. Nyt kun saimme Tuton kanssa asiat sovittua, on fiilis kieltämättä pirun hyvä, Jokila korosti.

Jokilan edellisestä pelistä on kulunut jo hyvä tovi. Pelituntuman puute näkyi jonkin verran jäällä.

– Muutama kuukausi on aikaa edellisestä matsista. Sen takia pelaaminen ei tullut ihan selkärangasta. Kunhan muutama peli menee, niin alan päästä rytmiin. Hyvä tästä vielä tulee. Tuntui kyllä erittäin hienolta laittaa Tuton pelipaita päälle.

EERIKKI LYYTIKÄINEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: