leksa

Jääkiekko ja elämä

21.3.2018 - 10:18

Jääkiekon seuraaminen osana arkielämää

Sen tarkemmin kuvaamatta kerron, että vakava sairaus seuraamuksineen on kohdannut omaistani ja tietenkin samalla minua. Varmaan 75 – vuotisen muuten helpon elämän toistaiseksi vaikein viikko on menossa. Tårta på tårta kaaduin tuossa liukkaassa, parvekkeltamme näkyvässä kirkonmäessä. Onneksi en lyönyt päätäni, mutta niin kyynärpää, lonkka kuin ilmeisesti jokin kylkiluu saivat aimo tällin, kun yli 190 senttiä ja lähes sata kiloa kaatuu kyljelleen. Ei ainakaan helpottanut mielialaa, kun en pystynyt edes fyysisesti kunnolla osallistumaan em. sairauden seuraamusten edellyttämiin tekoihin.

Mikä sitten avuksi – ja mistä energiaa kirjoittaa jääkiekkoblogi? Ajattelen, että tässä tilanteessa nimenomaan TuTon hienot esitykset Kiekko-Vantaata vastaan ja pääsy jatkoon tuntuivat tavallista merkityksellisemmiltä omalle mielialalle. Olen ennenkin kirjoittanut, että pelaajien ja valmentajien tulisi tiedostaa, miten tärkeää heidän tekemisensä niin hyvässä kuin pahassa on kannattajille ja katsojille. Nyt koin hyvien esitysten merkityksen tavallista voimallisempana omalla kohdallani.

Toki kaikkein eniten minua ovat tukeneet ja auttaneet lähisukulaiset ja upeat ystävät, jotka tuntevat tilanteeni ja joiden kanssa voi puhua avoimesti silmästä silmään.

Olen miettinyt ja ottanut kantaa Niklas Luceniuksen pelikieltoon. Yhtenä näkökulmana uskallan kertoa: Usein Niklas on esittänyt kentällä niin taitavia ja suvereeneja otteita, että se on ollut kilpaurheilun voittamispakkoon alistuneneille vastustajille liikaa. Niklas on saanut kokea viheltämättä jääneitä konnankoukkuja ja on joskus suutuksissaan antanut takaisin, ja silloin pilli on soinut. Ehkä Niklas on silloin vielä päästänyt suustaan jonkin niin terävän kommentin, ettei raitapaidan itsetunto ole sitä kestänyt ja niinpä hän saanut pelikiellon auktoriteetin ylivallan uhmaamisesta.

Tätä Otto-Eemelii kohdistuvaa potkua en ole nähnyt. Ymmärrän kyllä Otto-Eemelin isän kuvauksen ja näkökulman, mutta en 13 ottelun pelikieltoa, jonka perusteluina esitetään aikaisemmat, erilaisista syistä langetetut tuomiot. Ehkäpä niin eruomarien kuin kurinpitoryhmän -oi miten kuvaaa nimi ryhmällä – ovat valinneet Niklaksen leimatuksi pelaajaksi, jonka kautta he voivat osoittaa toisinaan mielivaltaisen auktoriteettiasemansa.

En puolusta koskaan väkivaltaa, mutta on hyvä miettiä kokonaisuuksia, jääkiekkokulttuuria, pelaajien sielunmaisemia ja mielialoja. Siviilioikeudessakin mietitään syytetyn taustoja, edeltäviä tapahtumia ja itse tilannetta. Uskon että jos ylläkuvattu juttu olisi annettu käräjätuomareitten ratkastavaksi, tuomio olisi paremmin noudattanut oikeutta ja kohtuutta varsinkin kun mitään vahinkoa ei onneksi tapahtunut

Kirjoittaja: Leo Lindstedt
Jaa: