15031_2463

Ja taas maalin tappio

10.2.2015 - 22:26 Tagit:, , , , , , , ,

SaiPa-TPS 3-2

Nuorin voimin tiistaina SaiPan vieraaksi matkannut TPS järjesti lappeenrantalaisille huippujännittävän jääkiekkoillan voittajan ratketessa vasta ottelun lopussa.

Suoraa pudotuspelipaikkaa tavoitteleva kotijoukkue sai lopulta kiihkeästi haluamansa maalein 3-2 (0-0, 0-1, 3-1). Näin TPS kärsi jälleen jo suorastaan tavaksi tulleen maalin tappion.

– Onkohan niin, että 12:sta viimeisestä ottelusta olemme hävinneet maalilla yhdeksän, turkulaisten päävalmentaja Miika Elomo laski.

– Nytkin meillä oli kaikki mahdollisuudet ottaa pisteet, mutta ihan ei vielä riittänyt. Tuollaisella työmoraalilla voittoja kyllä tulee tulevaisuudessa.

– Olen ylpeä nuorista pelaajistamme. Heistä viimeiset saapuivat ylioppilaskirjoitusten englannin kuuntelusta junalla Lappeenrantaan.

Ottelun avauserässä SaiPa vei peliä, mutta turkulaisten maalivahti Teemu Lassila piti 17 torjunnallaan vieraat pelissä mukana.

Toiseen erään TPS tuli ihan uudella ilmeellä. Heti alkuun Marko Virtala karkasi läpi ja hankki rankkarin ja livautti laatan verkkoon 0-1.

– Kiitos Lassilan selvisimme ensimmäisestä erästä. Toiseen lähdimme joukkueena uskoen, että sieltä se tulee ja niin myös tuli. Toisesta erästä eteenpäin asenne oli kohdallaan ja olisimme voineet saada enemmänkin, Virtala tuumi.

Virtalan onnistumisella TPS johti ottelua loppuhetkille asti.

Kun aikaa oli jäljellä viisi minuuttia vieraiden toinen onnistuminen näytti varmalta Alexander Ruutun ampuessa läheltä kohti yläkulmaa. Lassilan tavoin erinomaisen ottelun pelannut SaiPan veskari Jussi Markkanen sai kuitenkin hanskakätensä eteen.

Tomi Leivon 1-1 tasoituksen jälkeen onnistuttiin sekä yli että alivoimalla. Dave Spina teki ylivoimalla 2-1, Brian Salcido alivoimalla turkulaisten yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia 3-1 ja TPS:n toisenkin maalin tehnyt Virtala ylivoimalla 17 sekuntia ennen loppua 3-2.

– Nämä ovat arvokkaat pisteet, SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen huokasi.

– Helpolla ne eivät tulleet, sillä TPS taisteli isolla sydämellä.

PAULI SAUKKONEN, LAPPEENRANTA
KUVA: ARI NAKARI

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: