Urheilu

Honka ilmestyi tyhjistä ratkaisijaksi

29.11.2013 - 22:23 Tagit:, , , , , , , , , ,

Tuto–Jokipojat 5–3

Tuton ja Jokipoikien mestisottelua oli perjantaina vajaa kaksi minuuttia jäljellä. Oltiin tasatilanteessa 3–3.

Kiekko pyöri joensuulaisten puolustusalueella ja kaikki pelaajat olivat pakkautuneet maalivahti Daniel Spencen vinkkelistä katsoen vasemmalle. Yht’äkkiä Anrei Hakulinen lähetti kiekon ruuhkan keskeltä kaukalon vastakkaiselle laidalle; laidalle, missä ei näyttänyt olevan ketään.

Kuin tyhjästä vapaalle kaistalle ilmestyi vauhdilla iso turkulaishyökkääjä selässään numero 29 ja iski kiekon tyhjään etukulmaan. Tuto siirtyi Juuso Hongan maalilla ensimmäisen kerran illan aikana johtoon, osuma jäi voittomaaliksi ja Ismo Lehkosen joukkue nousi taas Mestiksen kärkeen.

Urheilu

– (Tuukka) Pulliainen tuli vaihtoon ja painoin itse vaihdosta samaa raidetta toiseen suuntaan. Kukaan muu ei nähnyt minua kuin Anrei, joka näkikin sitten loistavasti. Ei siinä tarvinnut muuta kuin pistää lapa jäähän ja laittaa kiekko tyhjään maaliin, Honka nauroi ottelun jälkeen pukukopissa.

Sitkeä joukkue

Tuton ja Jokipoikien välinen ottelu tarjosi Kupittaan perjantai-iltaan erinomaista kiekkoviihdettä: vauhtia, tilanteita, taklauksia, pientä nokkapokkaa, isoja tunteita.

Urheilu

Isokokoinen, luisteleva ja fyysinen joensuulaisjoukkue oli Turussa liikkeellä hyvällä ilmeellä. Se johti ottelua avauserän jälkeen 2–0 ja toisen erän jälkeen 3–2, mutta niin vain Tuto taas kerran kaivoi itsensä kuopasta, voitti kolmannen erän 3–0 ja nappasi pelistä täydet kolme pistettä.

Urheilu

– Ensimmäiset kaksi erää olivat meiltä vähän tahmeita. Tällainen voitto tekee kuitenkin hyvää joukkueelle. Taistelimme pitkät pätkät alivoimaa ja nousimme takaa voittoon, Honka mietti.

Tuton ensimmäisen osuman ottelussa teki Nico Manelius, toisen Antti Virtanen, kolmannen Anton Kokkonen, neljännen Honka ja viidennen tyhjään maaliin Ville-Vesa Vainiola.

Urheilu

Lehkonen ei voinut ottelun jälkeen kuin ihmetellä joukkueensa vahvaa nousua.

– On tämä joukkue vaan sitkeä. Olen joka jätkästä todella ylpeä, Lehkonen myhäili.

– Ottelu oli hyvä spektaakkeli. Jokipojat pisti kaksi erää niin kovaa hanttiin, että meidän pelistämme tuli vaikea. Ilman (Kimmo) Meriläisen huipputorjuntoja, ottelu olisi voinut lähteä lapasesta jo ensimmäisessä erässä.

Meriläinen torjui ottelussa 30 laukausta, kun Spence selvisi 19:lla.

– Onneksi tuomarit laittoivat kolmannessa erässä meidän tunneskaalamme sellaiseen tappiin, että otteisiin tuli kunnon lataus ja rytminmuutos, Lehkonen käänsi heikon tuomarilinjan Tuton voitoksi.

Urheilu

Koti on aina koti

Tuto esitteli ottelussa uuden paluumuuttajan, kun Antti Pusa palasi reilun neljän kauden jälkeen takaisin Kupittaalle. Tässä välissä sähäkkä laituri pelasi Ranskassa, Itävallassa, Sloveniassa ja Tanskassa.

Urheilu

– Siistiä tulla takaisin. Koti on aina koti, Pusa nauroi.

– Alku oli vähän vaikea, mutta kyllä se siitä sitten lähti, kolme syöttöpinnaa avauspelissään netonnut Pusa sanoi.

Urheilu

TS – JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVAT: JORI LIIMATAINEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: