3002364_

HIFK vei dramaattisen pronssipelin

21.4.2018 - 6:34 Tagit:,

Onni ei ollut TPS:lle suosiollinen, kun HIFK vei Liigan himmeämmät mitalit voitettuaan jatkoerään venyneen pronssiottelun Lennart Petrellin ajassa 61.35 viimeistelemällä osumalla maalein 3-2 (1-0, 1-2, 0-0, 1-0).

Turkulaisille mitaleitta jääminen oli valtava pettymys, sillä juuri ennen ratkaisuosumaa TPS luuli jo voittaneensa seurahistoriansa viidennen pronssin Ilari Filppulan maalilla. Videotarkastus osoitti kuitenkin Filppulan upean rystynoston kilahtaneen vain ylärimaan.

HIFK oli TPS:lle ylivoimainen vastustaja koko kaudella, sillä helsinkiläiset veivät nimiinsä myös joukkueiden kaikki neljä runkosarjan kohtaamista.

Dramaattista ja jännittävää pronssiottelua seurasi Turkuhallissa yli 7000 silmäparia.

TPS tuli ensimmäiseen erään hyvällä sykkeellä luoden muutaman hyvän tilanteen Kevin Lankisen vartioimalle HIFK-maalille avauskympin aikana.

Mitä pidemmälle avauserä eteni, sitä enemmän HIFK pelitapahtumia hallitsi TPS:n hyökkäyspelin tyrehdyttyä pahemman kerran.

Vierailijat siirtyivät ansaittuun johtoon 15 minuutin pelin jälkeen, kun Jarkko Malisen johtama kolmosvitja onnistui maalinteossa. Juha-Pekka Haatajan pienestä kulmasta lähettämän terävän rannekudin torjuntavuorossa ollut Rasmus Tirronen vielä pysäytti, mutta paluukiekkoon ensimmäisenä ehtinyt Teemu Tallberg sivalsi rystyllä kiekon ohi peräti 16 torjuntaa erässä kirjauttaneen TPS-molarin.

Toisen erän alussa HIFK vyöryi Tirrosen maalille siinä määrin, että TPS-valmentaja Kalle Kaskinen turvautui aikalisään jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Se ei pelitapahtumiin vaikuttanut, sillä HIFK hallitsi kenttätapahtumia selvästi vielä minuuttitolkulla.

TPS onnistui kuitenkin viimeistelemään 1-1-tasoituksen ajassa 34.13, kun Oula Palve jatkoi irtokiekon maaliin Martin Bergerin siniviivakudin kimmottua keskushyökkääjän lapaan HIFK-puolustuksen kautta.

Heti maalinsa jälkeen TPS:n tehokkain playoff-pelaaja otti turhan kiinnipitojäähyn keskialueella. Ylivoimansa loppuhetkillä HIFK siirtyi uudelleen johtoon Teemu Erosen tykitettyä kiekon suoraan Joonas Raskin syötöstä ohi voimattoman Tirrosen.

Taisteluilmeensä löytänyt kotijoukkue iski kuitenkin pelin tasoihin ajassa 39.18. Maalintekijänä oli kukas muu kuin Palve, joka lirutti pelivälineen maaliin näyttävien harhautustensa päätteeksi.

Aivan erän viime sekunneilla HIFK oli vielä erittäin lähellä johtomaalia, kun Juhani Tyrväisen veto kilahti ylärimaan.

Päätöserään TPS sai päälle uuden vaihteen ja turkulaiset hallitsivat pelitapahtumia lähes näytöstyyliin. Varsinkin viimeisen viiden minuutin aikana mustapaidat loivat solkenaan tilanteita, mutta Tomi Kallio, Jasper Lindsten ja kumppanit eivät saaneet kiekkoa maaliin mistään.

Näin ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoerästä, jonka alussa TPS oli äärimmäisen lähellä voitto-osumaa Ilari Filppulan läpiajosta rystyllä nostaman kiekon kilahdettua ylärimaan. TPS ehti jo juhlia maalia, mutta videotarkastus osoitti kiistatta kiekon käyneen vain ylärimassa.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä HIFK rokotti ankaralla kädellä, kun Lennart Petrellin kuti painui TPS-pakki Ilkka Heikkisen kautta maaliin.

JOONAS JUSSILA
KUVA: JARI LAURIKKO

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: