Urheilu

Haapakoski kuin taivaassa

7.4.2014 - 15:55 Tagit:, , , , , , , , , , , , , , , , ,

TPS:n liigamiehistö aloitti maanantaina valmistautumisen tulevaan kiekkokauteen entisen makeistehtaan kuntosalilla. Paikalla treeneissä oli 11 pelaajaa ja joukkueen vahvistettu valmennus.

Uusi kuntovalmentaja Timo Kujanen veti pelaajille kahden tunnin harjoitukset ja niitä seurasi sivusta valmennusryhmä Kai Suikkanen, Riku-Petteri Lehtonen, Mikko Haapakoski ja Fredrik Norrena.

Urheilu

Kolme mestaruutta TPS:ssa pelaajana voittanut Haapakoski on tiimin uusin jäsen. Haapakoski valmensi viime kaudella Mestiksessä Joensuun Jokipoikia, mutta paluu Turkuun oli hänen mukaansa helppo päätös.

– Organisaatio ja tämä valmennusryhmä kiinnostivat heti. Kun TPS otti yhteyttä, päätöstä ei tarvinnut kauan miettiä. Ensin piti tietenkin jutella Kaitsun kanssa siitä, miten hän näkee se, jos tulen mukaan ryhmään, Haapakoski kertoi.

Urheilu

– Ilolla otin vastaan vanhan tutun, jonka kanssa pelasimme aikoinaan samassa kentässä ja valmensimme yhdessä Kärppien A-junioreita, Suikkanen vastasi.

Haapakoski muuttaa Turkuun toukokuun alussa, jolloin TPS aloittaa jääharjoittelun. Turussa viettämiensä muutaman päivän jälkeen hän tuntee kuitenkin jo nyt tehneensä oikean päätöksen.

– Kun olen katsonut näitä Tepsin olosuhteita, tuntuu siltä kuin olisin taivaassa. Itselleni on iso asia päästä organisaatioon, jossa voin keskittyä olennaiseen, Haapakoski myhäili.

Urheilu

Vanha kaksikko taas yhdessä

Suikkasen valmennusura lähti aikoinaan käyntiin, kun Haapakoski pyysi hänet mukaan Kärppien A-junioreiden valmennusryhmään. Nyt kaksikko on jälleen yhdessä.

– Kun pyysin Kaitsun mukaan Kärppien A:han, se perustui siihen johtajuuteen, mitä hän aikoinaan pelaajana pukukoppiin toi. Kun pääsin nuorena poikana Kärppien liigajoukkueeseen vuonna 1985, ihmettelin vierestä sitä johtajuutta, mitä isot pojat Kaitsun johdolla koppiimme toivat, Haapakoski sanoi.

Oulun vuosien jälkeen kaksikko pelasi yhdessä myös TPS:ssa 1990-luvun alussa.

TPS:n valmennusryhmä ei vielä ole ehtinyt miettiä tulevan kauden roolijakoa.

Urheilu

– Sitä istutaan seuraavaksi alas pohtimaan. Tärkeätä on se, että jokainen pääsisi tekemään töitä omilla vahvuuksillaan, Suikkanen mietti.

Kesäharjoittelusta vastuun kantaa fysiikkaharjoittelun ammattilainen Kujanen, joka on jo muutaman vuoden ajan vetänyt Mikko Koivun kuntovalmennusta kesäisin.

16196171_0023

– Timppa vastaa jatkossa joukkueen fysiikkatreenistä ja me olemme tarvittaessa apuna katsomossa. On mukavaa, että saamme itsekin nyt kesällä henkistä lepoa, kun apuna on fysiikkapuolen ammattilainen. Nyt itseltä ei pala siihen energiaa ja pelaajatkin tykkäävät, kun sama äijä ei hääri siinä koko aikaa, Suikkanen sanoi.

Kannustaen, ei lannistaen

Maanantaina Kujanen piti pelaajien kanssa alkupalaverin ja veti heille sen jälkeen parin tunnin liikkuvuus-, voima-, trx- ja spinning-treenin. Harjoituksia kevään aikana tulee joukkueelle 5–6 viikossa.

– Yritämme parantaa kaikkia kunto-ominaisuuksia: ketteryyttä, liikkuvuutta, voimaa ja lihaskestävyyttä. Korostan sitä, että määrä ei korvaa laatua. Tärkeätä on myös se, että ei tehdä koko ajan hapottavia harjoituksia, vaan maksimisykkeellä treenaaminen on vain lisämauste treeniin, Kujanen kertoi.

Urheilu

– Olen kuntovalmentajana saanut ihmiset kymmenen vuoden ajan tulemaan takaisin treeneihin, vaikka on vedetty kovaakin. Se onnistuu hyvän hengen luomisella niin, että kannustetaan, eikä lannisteta. Yritän tehdä myös näistä treeneistä hauskoja ja hyvähenkisiä.

Kujasen mukaan tärkeätä on se, että pelaajat kirjaavat kaikki harjoituksensa ylös.

– Silloin voimme hakea jokaisen yksilön päämäärätietoista kehitystä sen mukaan, mitä oikeasti on edellisellä kerralla tehty – eikä sen mukaan, mitä kaveri vieressä on tehnyt tai, mitä on kuviteltu.

Urheilu

Jatkossa hän aikoo paneutua tarkasti myös pelaajien ruokavalioihin.

– Siitä tulen puhumaan paljon. Jos aikoo olla huippu-urheilija, pitää myös syödä kuin huippu-urheilija, Kujanen muistutti.

Kauden ensimmäisissä treeneissä olivat pelaajista mukana Matias Sointu, Markus Seikola, Marko Virtala, Camilo Miettinen, Veli-Matti Vittasmäki, Niklas Friman, Niko Karhu, Elmeri Eronen, Niklas Salo, Matias Pulli ja Rasmus Kulmala.

Turun Sanomat
JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVAT: MARTTIINA SAIRANEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: