hpk-tps-120215-2

Georgiev ja Karvonen voiton pääarkkitehteinä

13.2.2015 - 9:10 Tagit:, , , , , , , , ,

HPK–TPS 0–1 rl.

Tunnelma TPS:n pukukoppikäytävällä oli torstaina tyystin toinen kuin aiemmin tänä vuonna. Joka puolella näkyi hymyileviä kasvoja. Huudot raikuivat. Nauru kaikui Rinkelinmäen hallin seinistä.

Sitä se voitto teettää.

TPS oli juuri katkaissut 13 ottelun tappioputkensa HPK:n kustannuksella. Ei vielä varsinaisella peliajalla kolmen pisteen arvoisesti, mutta kuitenkin. Rankkarikisassa.

Voiton pääarkkitehdeiksi nousi kaksi A-nuorta. Kaksi päivää aiemmin 19 vuotta täyttänyt maalivahti Alexander Georgiev pelasi nollapelin ja 20-vuotias Elias Karvonen ratkaisi pelin rankkarikisassa kylmän viileästi.

– Lopultakin. Kyllä tätä voittoa on odotettukin, ensimmäisen nollapelinsä liigassa pelannut Georgiev säteili.

– Olimme tänään koko pelin ajan hyvin keskittyneitä ja taistelimme yhdessä. Nyt saimme siitä palkinnon.

Lämpö pysyi hyvin

Torstain ottelussa ei nähty (hyväksyttyjä) maaleja varsinaisella peliajalla, eikä jatkoajalla.

Mikko Rantanen löi kyllä avauserän lopulla kiekon Juuse Saroksen torjunnasta sisään TPS:n pelatessa ylivoimaa, mutta osuma hylättiin korkealla mailalla tehtynä. Kaiken kaikkiaan TPS pääsi avauserässä yrittämään ylivoimaa neljä kertaa siinä onnistumatta.

Sen paremmin ei toiminut HPK:n ylivoima.

Kerho sai ensimmäisen – mutta sitäkin pidemmän – ylivoimansa vasta toisen erän puolivälin jälkeen, kun Otto Karviselle tuomittiin 5+20 minuuttia hänen potkaistuaan tuomarin näkemyksen mukaan vastustajaa. HPS ei kuitenkaan onnistunut viiden minuutin aikana maalinteossa.

– En ole koskaan potkaissut vastustajaa, enkä potkaissut nytkään. Menin HPK-pelaajan taakse sanomaan hänelle siitä, kun hän löi meidän pelaajaa poikkarilla selkään ja tuomari väitti minun potkaisseen, Karvinen protestoi.

Georgiev urakoi TPS:n maalilla yhteensä 37 torjuntaa, kun virkaveli Saros selvisi 19:lla. Georgievin mukaan ilta ei kuitenkaan ollut erityisen paha.

– Pysyin hyvin lämpöisenä, kun torjuntoja tuli paljon. Se on paljon parempi kuin seistä siellä kylmissään, maalivahti sanoi.

Todellisen gamesaverin Georgiev esitti kolmannen erän alussa, kun HPK:n Ville Järveläinen pääsi yksin maalin eteen.

– En ole varma, mihin kiekko osui. Kiva kuitenkin, jos pystyin pelastamaan joukkueeni, Georgiev hymyili.

hpk-tps-120215-1

Hyvin näyttää toimivan

Rankkarikisassa Alexander Ruuttu ja HPK:n Craig Schira onnistuivat ensimmäisillä kolmella kierroksella. Ratkaisu syntyi kuitenkin vasta viidennellä kierroksella, kun Karvonen upotti kiekon rystypuolelta poikkiputken alle, ja HPK:n Joonas Vihko epäonnistui.

– Olen treenannut tuota kikkaa pari viikkoa aamujäillä ja hyvin näyttää toimivan, Karvonen sanoi.

– Ei siinä ehtinyt paljon jännittämään. En ajatellut muuta kuin, että ei tässä voi kuin onnistua. Olo on nyt todella helpottunut. Ansaitsimme tämän voiton, kun olemme niin monta kertaa hävinneet hyvän taistelun jälkeen maalilla, Karvonen mietti.

JYP-Akatemiasta siirtynyt Joonas Sammalmaa pelasi ensimmäisen TPS-ottelunsa kakkosketjun laidassa.

TPS kohtaa seuraavaksi kotonaa

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: