Suomen jääkiekon A-maajoukkueen harjoitukset.

Elolla Leijonissa uudet haasteet

15.12.2015 - 17:55 Tagit:, , ,

Leijonien tulokkaista Eero Elo erottuu helposti muista jo kokonsa puolesta. 193 senttiä pitkä hyökkääjä osaa hyödyntää ulottuvuuttaan kaukalossa. Siitä ovat merkkinä Elon Avtomobilist Jekaterinburgissa kirjaamat tehopisteet 14+8=22. Elo on pelannut KHL-debyyttikaudellaan 39 ottelua.

– Aika mielenkiintoinen kausi on ollut. Alku oli haastava, kun oli kaikki uudet kuviot ja systeemit.

– Nyt olen päässyt vähän paremmin juttuihin sisään, kun olen oppinut joukkueen tavat ja tyylit ja saanut vähän onnistumisia, Elo kertoi tiistaina Leijonien harjoitusten jälkeen.

Raumalaissyntyinen ja Lukon juniorijoukkueissa kiekko-oppinsa saanut Elo eteni kanaalikaupungin seuran edustusmiehistössä liigaan, mutta siirtyi kesken kauden 2012–13 naapuriin Ässiin. Sesonki päättyi Porissa mestaruusjuhliin.

– Minun kohdallani ei ollut kauhean iso asia muuttaa Raumalta Poriin. Jotain oli tehtävä, se oli vaihtoehto ja sen käytin.

Kahden ja puolen Ässä-kauden jälkeen Elo siirtyi KHL-jäille, koska halusi urallaan eteenpäin. Maajoukkuekutsuakin Elo ehti uumoilla.

– On sitä jonkin aikaa tullut mietittyä, jos pääsisi joskus koittamaan. Olen kuitenkin pelannut ihan hyvin, ja Suomi-paitaan pääseminen on aina ollut yksi tavoitteeni, 25-vuotias Elo sanoi.

TS-STT–TOMI SIREN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: