7690 / Kuvaaja: Mikael Rydenfelt / Päivämäärä: 12.01.2018 / Mitä kuvataan: AIKA MUUTTUI TPS kohtaa lauantaina Liigassa Saipan. Kuvataan ennakkoon Juuso Wahlstenin kautta (täyttää 80, la ottelu juhlaottelu). Kuvaa varalta myös premille. / Sijainti: Turkuhalli, Aura Premium Lounge

Edelläkävijä ja oppi-isä

13.1.2018 - 7:35 Tagit:, , , , , , ,

Edelläkävijä. Aikakautensa paras sentteri. Kielitaitoinen kosmopoliitti. Pelin ja elämän opettaja. Oppi-isä.

Nämä kuvaukset toistuvat tiuhaan, kun lauantaina 80 vuotta täyttävän Juhani ”Juuso” Wahlstenin läheiset kuvailevat TPS-legendaa.

– Edelläkävijyys on ensimmäinen sana, joka Juusosta tulee mieleen. Hän on aina ollut edelläkävijä – pelaajana, valmentajana, ihmisenä, Wahlstenin kanssa läheistä yhteistyötä yli 50 vuoden ajan tehnyt Juhani Tamminen sanoo.

– Oppi-isä. Opin Juusolta valtavasti sekä jääkiekkoa että elämää. Hän on suurin syy siihen, että olen tänään TPS:n päävalmentaja, Kalle Kaskinen miettii.

– Hieno isä. Meillä on aina ollut vahva molemminpuolinen kunnioitus toisiamme kohtaan. Juuso opetti meille pojille jääkiekkoa kaukalossa ja elämänkoulua kaukalon ulkopuolella, Wahlstenin poika Jali kertoo.

Tamminen pääsi todelliseen kiekko- ja elämänkouluun syksyllä 1966, kun hän 16-vuotiaana juniorina hyppäsi TPS:n ykkösketjuun Wahlstenin ja Pertti Kuismasen rinnalle.

– Olin seurannut Juuson uraa jo monen vuoden ajan ja oli iso kunnia päästä pelaamaan hänen kanssaan. Siihen aikaan harjoituksia ei ollut yhtä paljon kuin nykyisin, mutta meidän ketjustamme teki valtakunnan parhaan se, että puhuimme niin paljon ja sovimme keskenämme asioita, Tamminen muistelee.

– Ja ajattele, kun 16-vuotias turkulaisjunnu laitetaan keskustelemaan kahden verbaalisesti lahjakkaan savolaisen konkarin kanssa. Jostain syystä ne keskustelut menivät niin, että savolaiset puhuivat ja Tamminen kuunteli.

Tamminen on sittemmin tullut tunnetuksi myös puhetaidoistaan. Ehkä ne kehittyivät juuri Wahlstenin ja Kuismasen ansiosta?

– Pakkohan siinä oli alkaa puhua, jos halusi säilyä hengissä. Olen erittäin kiitollinen veljille siitä, että he opettivat 16-vuotiaan pitämään puoliaan, Tamminen nauraa.

TPS voitti kauden 1966–67 päätteeksi SM-hopeaa ja Wahlstenin johtama ketju oli yksi mestaruussarjan parhaista.

– Juuso oli kiistaton liiderimme. Hän oli aikakautensa kiistattomia kärkisenttereitä; loistava pelintekijä, jolla oli nopea, ovela rannelaukaus. Hän liikkui hyvin ja näki kentän loistavasti.

– Ei Juuson kanssa valtakunnan parhaan sentterin tittelistä pystynyt kilpailemaan muut kuin Ilveksen Jorma Peltonen, ja vähän myöhemmin Karhujen Vellu Ketola, Tamminen sanoo.

Pelaajauransa yhteydessä Wahlsten ryhtyi myös valmentamaan. Hän valmensi TPS:n edustusjoukkuetta 1971–1972 ja 1980–1983 Tammisen pelatessa jälkimmäisen joukkueen kapteenina.

– Jumppamaikkana Juuso lähestyi valmennusta pedagogisesti ja oli ennen kaikkea pelin opettaja. Hän osasi kuunnella huippupelaajiaan menettämättä auktoriteettiaan ja ymmärsi entisenä huippupelaajana peluuttamisen päälle, Tamminen kertoo.

Suurimmat meriittinsä Wahlsten kuitenkin keräsi juniorivalmentajana. Legendaarisin Wahlstenin joukkueista oli Lokit -juniorijoukkue, josta moni 1963 syntynyt pelaaja huomioitiin Pohjois-Amerikassa asti.

– Juuso vei pojat ensin legendaariselle Japanin reissulle ja sitten Kanadaan pelaamaan. Siihen aikaan NHL:ssä ei suomalaisia paljon noteerattu, mutta Juuson Lokeista seitsemän varattiin sen jälkeen NHL:ään, Tamminen sanoo.

Kaskiselle Wahlsten tuli tutuksi urheilulukiossa.

– Kesällä 1990 Jukka Koivu sanoi minulle ja Sakulle, että nyt teille tulee sellainen valmentaja, että kannattaa pitää korvat auki. Juuso tuli valmentajaksemme ja häneltä opimme valtavasti jääkiekkoa ja elämää, Kaskinen kertoo.

– Valmentajana Juuso oli keskusteleva, mutta vaativa. Erityisesti Juuson kansainvälinen aspekti teki nuoreen poikaan vaikutuksen. Hän sytytti halun päästä maailmalle.

Juhani Wahlstenin 80-vuotisjuhlaottelu TPS–SaiPa Turkuhallissa lauantaina klo 17.00.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: MIKAEL RYDENFELT

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: