Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Polikulaaria ohjastavat tällä viikolla TS:n kulttuuritoimituksen päällikkö Tuomo Karhu ja vastaava päätoimittaja Jussi Orell.
Astran aulaan sijoitettava Jouna Karsin tilausteos havainnekuvassa.
Mari Leppänen
Tuomo Karhu
Mari Leppäsen elämäkerta on ennen kaikkea kuvaus hengellisestä matkasta. Yksi kirjassa kuvatuista konkreettisista matkoista suuntautuu Naantaliin.
Berliinissä kokoonnuttiin muutama päivä sitten kampanjoimaan poliitikkoihin kohdistuneita hyökkäyksiä vastaan sen jälkeen, kun vihamielinen joukko oli hyökännyt erään sosiaalidemokraattisen EU-vaaliehdokkaan kimppuun.
Värejä tursuava olohuoneeni on esimerkki siitä, että myös entinen minimalisti voi tehdä sisustuksessa u-käännöksen, Julia Ekblom sanoo.
Käärijä edusti Suomea viime vuoden Euroviisuissa.
Rengastien kartta kuvattuna Kittuisten lauttarannassa.
Kingdom of the Planet of the Apes -elokuvan pääosassa on Noa (Owen Teague). Elokuva kuvattiin pääosin Disneyn studioilla Australiassa.
Susanna Pukkilan Good Game on alfa-uroksista ja jääkiekosta inspiroitunut yhden naisen show, joka yhdistää hahmokomediaa ja dragia ja jossa on mukana myös elementtejä klovneriasta.
Eduskunta hyväksyi työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat lakiehdotukset äänin 107-57.
Pelastuslaitos kutsuttiin hätiin veden tulviessa tielle. Arkistokuva.
Titta Keinäsen taival uran viimeisissä EM-kisoissa pysähtyi karsintoihin. (arkistokuva)
Kemiönsaaressa vietetään vuonna 2025 kunnan 700-vuotisjuhlavuotta.