tuto kuvituskuva

Tuto taas LeKiä parempi

15.1.2016 - 21:22 Tagit:, , , , ,

LeKi-Tuto 1-2

Tuto voitti jo neljännen kerran tällä kaudella Lempäälän Kisan. Tuto on vienyt sarjapisteet luvuin 11-1.

Tuto voitti perjantaisen vierasmatsin 2-1 (1-0, 1-1, 0-0).

Tuto päätti voitolla kahden ottelun tappioputken. LeKi on hävinnyt jo seitsemän matsia putkeen.

– Todella isot ja tärkeät kolme pistettä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ulkoinen ja sisäinen paine on näkynyt joukkueessa. Sen asian käsittely on pallopelin taikuus, sanoi Tuton valmentaja Ismo Lehkonen.

Tuto sai hyvän startin matsiin. Varakapteeni Mikko Laine tulitti b-pisteeltä johtomaalin kymmenennellä minuutilla vain seitsemän sekuntia ylivoiman alkamisesta.

Laineen kauden kymmenes osuma syntyi Anssi Virkin ja Rasmus Kulmalan esityöstä.

Tuto hallitsi avauserän ensimmäistä kymmentä minuuttia, mutta LeKi pääsi peliin mukaan kahden turkulaisjäähyn aikana.

Avauserän lopulla kultakypärä Jasper Lindsten ja sentteri Hannu Kuru antoivat hyvää esimerkkiä millä tavalla alivoimalla on mahdollista parhaimmillaan karvata. Duo sekoitti täysin LeKin ylivoimakuvion rakentelun.

Ennen pelin puoliväliä Tuton ykkössentterinä tällä kertaa pelannut Joona Monto teki vastahyökkäyksestä 2-0-johdon. Monton kauden neljännen osuman alustivat ketjukaveri Anton Ollikainen ja pakki Otto-Eemeli Linke.

LeKin puolustaja Jere Rouhiainen kavensi osumalla etukulmasta tasavajaalla toisen erän viimeisellä minuutilla.

– Meidän peli ei näytä siltä, mitä sen oletetaan olevan. Kolme pistettä laukaisee stressiä. Tyyli oli se ja sama tällä kertaa, Lehkonen painotti.

Maalivahti Kristian Järvinen pelasi taas kerran laatumatsin.

– Kun päästää yhden maalin vieraskentällä, on vahvoilla. Pystyimme alun jälkeen pelaamaan 45 minuuttia hyvää hyökkäyspeliä. Meillä ei ole turhautumiseen varaa. Maalinteko tökkii, sanoi LeKin valmentaja Juha Juujärvi.

Tuton pelit jatkuvat heti lauantaina kotimatsilla Kokkolan Hermestä vastaan.

PASI HONKANEN

Kirjoittaja: TS Kiekko
Jaa: